Teatteri

Olin kesällä 1998 ensimmäistä kertaa Seurasaaressa oppaana ja olin myös mukana kansanomaisessa näytelmässä "Hidas kuin satavuotias täi", jota esitettiin muutamana viikonloppuna Niemelän torpan pihalla. Syntyi Näytelmäseurue "Palkolliset", joka seuraavien vuosien aikana järjesti vaihtelevin kokoonpanoin useita pieniä ja vähän suurempia teatteriesityksiä ulkomuseossa. Ajatuksena oli tarjota yleisölle hauskoja kokemuksia ja elävöittää museotaloja teatterin keinoin. Näytelmät käsikirjoitettiin itse, mikä oli tärkeää myös esiintyjien kannalta.

Näytelmäseurueessa on väki vaihtunut samaan tahtiin kuin ulkomuseon henkilökuntakin. Itse olin mukana vuosina 1998-2002. Tämän jälkeen Seurasaaren ystävät ry on tarjonnut mahdollisuuden osallistua yhtä riemukkaisiin teatteririentoihin, nyt talkoohengessä museon hyväksi ja usein yhteistyössä nykyisten "palkollisten" kanssa. Kesänäytelmiin en ole ehtinyt enää mukaan muutettuani Tampereelle.

Perusfilosofia on esityksissä ollut sama: näytelmät käsikirjoitetaan itse, niiden avulla pyritään kertomaan jotain entisajan elämästä ja museorakennusten historiasta. Lisäksi kokemuksen myötä näytelmiin on tullut lisää humoristisia piirteitä ja suoraviivaisuutta. Naurava yleisö kertoo suoraan, onnistummeko. Ensi kesänä ja joulupolussa olemme taas mukana!

Alla on lueteltu esityksiä, joissa olen ollut mukana. Lisäksi voit tutustua Palkollisten vanhoihin (päivittämättömiin) sivuihin tästä.

Tonttujen Yllätysvieraat oli jo 10. joulupolkuni. Tällä kertaa pääosan saivat Antin talon tontut, jotka ryhtyivät joulun viettoon museon siivoojien poistuttua. Mielenkiintoista muuten: viitenä ensimmäisenä vuonna lunta oli 4 esityksessä, 5 jälkimmäisessä vain kahdesti. Ilmastonmuutostako?

	Joutavat joulukiireet vei tonttuteemat uuteen ulottuvuuteen joulukuussa 2006. Esitin (jälleen kerran...) isäntää, joka oli tällä kertaa aivan ennen näkemättömän saita jyväjemmari. Isäntä kiersi aitoissa laskemassa varastoja ja laittoi palvelusväkensäkin halkoja laskemaan. Kun perunoita oli vain toistakymmentätuhatta, päätti isäntä ryhtyä säästämään joulupöydän antimista. Siinä vaiheessa paikalle saatiin vanhan ajan joulupukki tuohinaamarissaan, joka onneksi pisti talonväen järjestykseen.

Aaton aarre oli vuoden 2005 joulupolkunäytelmä. Esitin jälleen talon isäntää, joka oli hukannut rahamassinsa ja oli koko joulu mennä ihan pilalle. Hyvin siinä kuitenkin kävi ja lopussa koko kööri veisasi "En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan..."

Mummo tuntee tontut oli toinen joulupolkunäytelmä, jossa oli tonttuja mukana, jopa kolmin kappalein. Minä esitin Marttia, julmetun laiskaa isäntää, joka luikerteli talon töistä ja pisti tonttujen joulupuuronkin poskeensa. Huonostihan siinä Martille kävi. Joulupolun keli oli vuonna 2004 erittäin mutainen.

	Patakukon morsian esitettiin yhteistyössä elokuussa 2004 Seurasaaren ystävien ja Näytelmäseurue Palkollisten kanssa. Niemelän torppa oli sairaan emännän, höpsähtäneen isännän ja kolmen persoonallisen sisaren hoteissa. Tänne saapui Ilmari, kansanmiestä esittävä ylioppilas, jota vallesmannikin ehti ajaa takaa salaviinan keittäjänä. Hyvin siinä Ilmarille lopulta kävi - sai torpan tytön ja pääsi keräämään runolaulua vanhalta isännältä. Kuvassa isäntä harjoittelee horjahtamista vesitynnyriin (huom. tynnyri puuttuu).

	Joulupuu on rakennettu oli toinen näytelmämme hölmöläisteemalla, jota esitimme Joulupolulla 2003. Tällä kertaa esitin Perttu-renkiä. Hölmölän rengit rakensivat joulupuun laudoista ja heinäseipäästä. Lopuksi viritettiin jouluvalot, niin saatiin sitä joulutunnelmaa yllin kyllin. Näytelmään sisältyi myös kerrassaan riemastuttava potkurikohtaus, jossa hölmöläiset yrittivät saada potkukelkan kulkemaan edes johonkin suuntaan. Itse en osallistunut kyseiseen kohtaukseen, mutta piti silti päästä lykkimään kelkkaa!

Tukkipoeka ei turvetta puske syntyi Seurasaaren ystävien voimien kesällä 2003. Tukkipojat Pietu ja Franssi tulivat savolaiseen Selkämän taloon viettämään luppoaikaa. Nälkä oli ja ruokaa piti saada, mutta työnteko ei tukkilaisille maistunut. Kun isäntä lähti markkinoille, jätkät jättivät työt tekemättä ja ryhtyivät tekemään tuttavuutta hameväen kanssa. Näytelmä esitettiin myös Taiteiden yössä.

	Hölmöläisten joulutouhut koostui sikermästä hölmöläisjuttuja, jotka oli koottu löyhän juonen ympärille. Absurdeimpia kohtauksia oli Eenokki-rengin (Kalle) kiipeäminen prännin katolla paistin kanssa. Eenokin tarkoituksena oli metsästää syötin avulla jäniksiä. Esitys jaksoi naurattaa Joulupolulla kulkevia lapsia joulukuussa 2002.

Setämiehen uudet kiesit oli kesän 2002 näytelmä, jonka käsikirjoitin ja esiinnyin myös hauskassa kaksoisroolissa. Toinen roolini oli Antin talon nuorena isäntänä, toinen koomisena pastorina. Pastori pelasti pinteeseen joutuneen setämiehen pälkähästä. Olin tuolloin Seurasaaressa sivarina ja esiinnyin viimeistä kertaa saaren työntekijänä, "palkollisena"..

	Pikku Antti ja Tuomas-kulta oli kansanomainen näytelmä pienen pojan joulunodotuksesta vuonna 2001. Kuvassa on Iisakki-renki, joka on ennen aikojaan käynyt hakemassa nisupitkon joulupöydästä. Kiinnihän siitä jäätiin, joka ainoassa esityksessä.

Jönsin lähtö Pommeriin oli kesän 2001 suuri näytelmä, jossa oli mukana myös Helsingin Wanhaa Warusväkeä ja Kaupungin Hywiä Asukkaita. Esitin renki Juutasta, joka halusi rakentaa torpan eikä Jönsin tavoin lähteä Pommeriin sotimaan. Kuvan esityksessä sattui teatteriurani pahin haaveri, kun tulehtunut pottuvarvas aukesi Jönsin kanssa painiessa ja verta tulvi jakkaralle.

Arkihuolesi kaikki heitä esitettiin Ivarsin pihamaalla Joulupolussa 2000. Näytelmä vilisi eteläpohjalaasia murresanoja, ettei yleisö luultavasti ymmärtänyt yhtään mitään. Joulupolkuasu vakiintui tässä näytelmässä: vuodesta toiseen olen käyttänyt mummun kutomaa jussipaitaa ja vaarivainaan karvamösää - se on aitoa 50-luvun tekoturkista.

Pyhäaamun rauha ja mainen häly kesällä 2000 oli poikkeuksellinen näytelmä. Se esitettiin vain kerran ja mukana oli runsaasti väkeä: kirkkoveneellinen avustajia ja kirkkokansaa. Itse esitin Suomen sodan aikaista krenatööriä, joka kerjäsi kirkolla ja lausui runoja, tietysti Vänrikki Stoolia.

Vuoden 1999 joulupolku oli täynnä erikoisia sattumuksia. Näytelmän nimi oli Tallitontun joulupuuro, joka oli painettu sellaisenaan Joulupolun käsiohjelmaan ilman mainintaa teatteriesityksestä. Niinpä Niemelän torpan jäisen kivikon yli kiipesi viidessä tunnissa yli 7000 lasta ja aikuista puurolautasten kanssa!

	Kirveeltäni luvan kysyin juhlisti Seurasaaren ulkomuseon 90-vuotista historiaa kesällä 1999. Näytelmässä oli useita näytäntöjä, jotka kertoivat Niemelän torpan elämästä eri aikakausilla. Esiinnyin kahdessa roolissa: sahanomistaja Matti Pasasena (kuvassa), joka myi torpan professori Axel Olai Heikelille sekä torpan nuorena poikana, jolla oli taipumusta laiskotteluun.

Joulupolkunäytelmä vuonna 1998 pidettiin Ivarsin talossa. Edellisenä jouluna museon oppaat olivat esittäneet ensimmäisen näytelmän Antin talossa ja toisella kertaa olin minäkin mukana. Näytelmä sijoittui 1800-luvun alkupuoliskolle, jolloin valssi ja joulukuusi tulivat Suomeen.

	Hidas kuin satavuotias täi (Rakkaus on kuin potaatti) oli ensimmäinen Seurasaarinäytelmäni kesällä 1998. Näytelmässä esitin toista Niemelän pojista, jotka kilvan riiasivat Matolan kaunista piikaa. Eikä meistä kumpikaan sitä saanut.

KALLE MUSEOT MENNYT RAUHA TAIDE POLKUJA PORTFOLIO