> RAUHA

> PASIFISTIN TYÖPÖYDÄLTÄ

Puhe Tampereen Keskustorilla Yhdistyneiden kansakuntien päivän iltana 24.10.2006

Hyvät rauhanystävät,

Yhdistyneet Kansakunnat täyttää tänään 61 vuotta. Onneksi olkoon! Maailmanjärjestön johdolla lukuisia konflikteja on sovittu, siirtomaita itsenäistynyt ja järjestetty vapaita vaaleja, YK on vahvasti mukana esimerkiksi Libanonissa, Itä-Timorissa ja Kongossa. Se rauhantahtoisuus, jota syntymäpäiväsankarin tulisi maailmassa edistää, on kuitenkin ollut viime vuosina koetuksella.

Me kaikki muistamme, miten pari vuotta sitten YK:n ylitse käveltiin ja Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin. Sen jälkeen on kuollut eri arvoiden mukaan jopa yli satatuhatta irakilaista, maa on tuhottu perinpohjaisesti ja reilut kolme vuotta sodan aloittamisen jälkeen rauha tuntuu Kaksoisvirtain maassa olevan todella kaukana.

Tasan neljä vuotta sitten pidin puheen rauhankulkueen päätteeksi Helsingissä. Tuolloin sodan uhka leijui Irakin yllä ja katsottuamme huolestuneina uutisia osallistuimme sankoin joukoin rauhankulkueeseen. Me emme todellakaan pitäneet Saddam Husseinista, diktaattorista joka hankkii itselleen joukkotuhoaseita ja lietsoo vihaa sen toisen sotahullun kanssa. Vaikka rauhanliike ei voinut tietää sen enempää kuin muutkaan, ettei Irakilla silloin edes ollut joukkotuhoaseita, olimme sitä mieltä, että asevarustelun kierre on rauhanomaisesti katkaistava. Tästä väkivallattomasta sanomasta on syytä pitää kiinni myös tänään.

Yhtä vähän kuin tulloin pidimme Saddam Husseinista, pidämme Pohjois-Korean Kim Jong-ilistä tai Iranin ajatollahista. Olemme saaneet viime aikoina seurata, miten asiat ovat menneet näiden herrojen sapelinkalistelun myötä vaaralliseen suuntaan. Maailman täytyy tehdä jotain mutta osoittaa myös oppineensa viime vuosien virheistä. Sota ei ole ratkaisu, eikä demokratiaa tai aseistariisuntaa viedä pommeilla. Yhtä vähän kuin hyväksyimme maailmanpoliisin riemumarssin Bagdadiin, hyväksymme sen väkivallan, jolla Irakin militantit pitävät nyt kansaa kauhun vallassa.

Hyvät rauhanystävät, asevarustelu ei pääty sotatoimin, asevarustelu ei pääty uhkailemalla, asevarustelu päättyy vain jos kiellämme kenraalien ja sissipäälliköiden murhanhimoisen logiikan. Jos luovumme vahvimman oikeudesta maahan ja mielivaltaan, uskontoon ja öljyyn, terroriin ja totuuteen. Meidän pitää muistaa, että myös vahva voi olla väärässä. Me emme tarvitse uutta Irakia, uutta Palestiinaa, uutta Tshetsheniaa, uutta sotaa jossa vahvat ovat jälleen kerran väärässä.

Sen sijaan me tarvitsemme lisää Anna Politkovskajan kaltaisia rohkeita ihmisiä, jotka paljastavat meille totuuden valheiden verhoista. Me tarvitsemme Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Muhammad Yunusin kaltaisia ihmisiä, jotka näkevät köyhyyden takana toivoa. Me tarvitsemme myös Suomessa rauhanliikettä, joka muistuttaa vallanpitäjiä asevarustelun mielettömyydestä. Me tarvitsemme ystävyysseuroja, jotka kurovat kansojen välisiä kuiluja umpeen. Me tarvitsemme kulttuurilehtiä, jotka kertovat asioista, joita suurpääoman omistamat valtamediat eivät halua meidän tietävän. Me tarvitsemme myös päättäjiä, joilla on tahtoa rahoittaa tätä moniäänisyyttä.

Kuten monet tietävät, istuva hallitus on ensi vuoden budjetissa viemässä reilun kolmanneksen tältä ruohonjuuritason tärkeältä työltä. Se on pikkusumma vauraassa Suomessa, mutta välttämätön muun muassa rauhanliikkeelle, joka uskalsi kääntää Politkovskajan kirjat suomeksi. Me tarvitsemme rauhanliikettä, joka pohtii kriittisesti niin asevientiä, henkilömiinoja, vapaaehtoista maanpuolustusta, Natoa, kriisinhallintaa kuin yleistä asevelvollisuuttakin silloin kun kukaan muu ei uskalla niitä tässä paukkupatrioottien luvatussa maassa kyseenalaistaa.

Hyvät rauhanystävät, maailma odottaa aseistariisuntaa. Maailma tarvitsee yhä enemmän niitä, jotka puhuvat väkivallattomuuden puolesta. Rauhanliike ei voi hyväksyä Pohjois-Korean ydinkoetta tai Iranin tapaa kiertää YK:n päätöksiä. Mutta joukkotuhoaseita on monilla muillakin mailla ja myös niistä täytyy luopua. On irvokasta, että Yhdysvallat voi pitää joukkotuhoaseita oikeutuksena sodalle samalla kun se kehittää itse uusia atomiaseita. Ei ole olemassa hyviä tai pahoja pommeja vaan niistä kaikista täytyy päästä eroon.

Aseistariisuntaa ei edistetä vallankaappauksilla tai pommituksilla tai terrorilla vaan siihen tarvitaan sopimuksia, poliittista tahtoa ja rohkeutta. Siihen tarvitaan kansalaisia, jotka kyseenalaistavat vallanpitäjien totuuden ja kertovat, kun keisarilla ei ole vaatteita. Siihen tarvitaan meitä kaikkia. Taotaan aseet yhdessä auroiksi!