> RAUHA

> PASIFISTIN TYÖPÖYDÄLTÄ

Vihollinen on jo toisaalla

Kun George Lucasin uusi Tähtien sota -elokuva, The Phantom Menace - Pimeä uhka, tuli elokuvateattereihin, yhteiskuntakriitikot nostivat äläkän mulkosilmäisen Jar Jar Binksin jamaikalaisesta aksentista. Kuitenkin tämän tai elokuvan äärettömän tylsyyden sijaan on huomattavasti mielekkäämpää ruotia, kuinka viholliskuva on muuttunut 70- ja 80-luvun vaihteessa ilmestyneistä jaksoista.

Sarjan aiemmissa osissa pahaa edusti Imperiumi, jonka yhteneväisiin uniformuihin sonnustautuneet sotilaat toteuttivat mustanpuhuvan Darth Vaderin ja lopulta keisarin yksiselitteisen pahoja suunnitelmia. Imperiumi pakotti vapaat planeetat noudattamaan tahtoaan ja vain kourallinen kapinallisia jatkoi taistelua. Vaikka pientä kapinallisjoukkiota ei suoraan voi rinnastaa Reaganin ajan Yhdysvaltoihin, tarina oli silti uskollinen amerikkalaisille uudisraivaajamyytteille, ja sankarit edustivat individualistisia, puhtaita arvoja. Elokuvat toki sijoittuivat täysin vieraaseen maailmaan, mutta ehkä siksi välittivätkin arvojaan onnistuneesti - nimesihän presidentti Reagan suuruudenhullun puolustusohjelmansa Tähtien sodaksi. Sattumaa tai ei, tähän yhä jatkuvaan SDI-ohjelmaan liittynyt ohjustentorjuntakoe onnistui lokakuun alussa Pimeän uhan pyöriessä teattereissa!

Imperiumin paha järjestelmä oli ilmetty Neuvostomaa, jossa ylhäältä annetuin autoritaarisin käskyin voitiin rakentaa muun muassa valtavia kuolemantähtiä. Markkinatalous toimi vain trilogian keskimmäisessä osassa Darth Vaderin värvätessä palkkasotureita. Huvittava yksityiskohta oli Pilvikaupunki, joka säilytti muodollisen itsemääräämisoikeutensa toimittamalla mineraaleja sopivaan hintaan ja pettämällä elokuvan sankarit tiukan paikan tullen. Tämän suomettuneen yhteiskunnan lisäksi Imperiumi tuki aavikoituneen ja kehitysmaatasoisen Tatooine-planeetan öykkärimäistä gangsterijohtajaa Jabba the Hutia, josta tulee helposti mieleen vaikkapa Idi Amin.

Uusinta Tähtien sotaa suunniteltaessa maailma oli muuttunut niin paljon, etteivät kylmän sodan asetelmat enää vedonneet katsojiin. Tällä kertaa uhattuna on traditionaalinen ja ekologinen Naboo-planeetta, jota hallitsee nuori kuningatar Amidala. Planeetan ensin saartaa ja pian valtaa ilkeä kauppaliitto, joka on aiemmista osista tutuksi tulleen keisarin pauloissa. Monopolisoivan ryhmittymän voisi ajatella edustavan Lucasille Euroopan Unionia, jonka takana yhä piilevät samat markkinavoimia vastustavat sosialistit? Laitonta miehitystä koitetaan ratkaista suuressa, YK:ta muistuttavassa galaksit yhdistävässä senaatissa, jonka päätökset juuttuvat armottomaan byrokratiaan vaikka Naboolla kärsitään. Kuten 90-luvulla on totuttu, demokratian pelastajaksi rientävät jedi-ritarien nopean toiminnan joukot, jotka kyselemättä hoitelevat kauppaliiton robottiarmeijan tuonpuoleiseen. Ratkaisuna on keskustietokoneen tuhoaminen, mikä paljon puhutun 2000-ongelman tavoin pysäyttää konearmeijan kulun.

Uuden Tähtien sodan asetelmat eivät ole aivan yhtä mustavalkoisia kuin ennen, mutta silti ne paljolti rakentuvat amerikkalaisten pelkojen varaan. Kylmän sodan aiheuttama turvattomuus on kuitenkin kaikonnut, koska uutta elokuvaa hallitsee kepeys: taistelut esitetään mahdollisimman huvittavina, mikä ei tullut Vietnamin sodan jälkeen kyseeseen. Ennalleen on toki jätetty jedi-ritarien sankarillinen Voima, joka edustaa toisille uskontoa, mutta heille itselleen korkeampaa totuutta - ehkä Voima on jotain periamerikkalaista luottamusta, jota Lucas yhä arvostaa.

Artikkeli on alunperin ilmestynyt Pax-lehdessä (3/1999)