> RAUHA

> PASIFISTIN TYÖPÖYDÄLTÄ

Vaikenemisen aika

Viron hallitus tukee sotaa Irakissa, kansa vastustaa ja rauhanliikekin nostaa päätään.

Viron ja Suomen ulkopolitiikan erot tulivat selvästi esiin Irakin kriisin yhteydessä. Suomen hallitus lähti lopulta mielenosoittajien linjoille ja tuomitsi hyökkäyksen, mutta Viron uskollisuus Yhdysvalloille näyttää säilyvän loppuun saakka. Näin on siitä huolimatta, että tavallisten suomalaisten ja virolaisten suhtautumisessa Irakin sotaan ei ole mitään eroa. Sodan puhjettua suomalaisista vain 14 prosenttia hyväksyi hyökkäyksen ja lahden toisella puolella jäätiin 11 prosenttiin.

Suomessa hallituksen linjan epämääräisyys ja kansan yksituumaisuus vaikuttivat ehkä ratkaisevastikin vaalitulokseen, mutta Virossa ulkopolitiikan arvostelu näytti jäävän laimeaksi. Kun Viron ulkoministeri Kristiina Ojulund allekirjoitti Vilnassa yhdessä yhdeksän muun Itä-Euroopan maan ulkoministerin kanssa Yhdysvaltoja tukevan kannanoton, kirjailija Jaan Kaplinski paheksui maan johtoa avoimessa kirjeessään.

Kaplinskin ja sosiaaliekologisen Heauusilm-klubin rauhanvetoomuksen on allekirjoittanut jo yli kaksi tuhatta virolaista. Joukossa on useita tunnettuja kulttuurivaikuttajia. Tapausta on ruvettu luonnehtimaan virolaisen rauhanliikkeen syntyhetkeksi.

Virossa rauhanliike on elänyt hiljaiseloa. Koska perinteisiä rauhanjärjestöjä ei maassa ole, muun muassa Prussakovin pyöräilyseura ja luova taideryhmä Mung ryhtyivät osoittamaan mieltä Irakin sotaa vastaan. Erilaisia rauhanryhmiä toimii lähinnä Tallinnassa ja Tartossa. Lisäksi venäläisten äärijärjestöt varsinkin Narvassa ovat lähteneet liikkeelle Yhdysvaltoja vastaan.

Tere tulemast, vaikiv ajastu!

Suuria mielenosoituksia järjestettiin 15. helmikuuta ympäri maailmaa. Helsingissäkin nähtiin suurin rauhankulkue yli vuosikymmeneen. Myös Tallinnassa piti järjestää mielenosoitus, mutta maan suojelupoliisi päätti yllättäen kieltää sen.

Suojelupoliisin päätös aiheutti ihmetystä. Kieltoa perusteltiin radikaalin Narvan Venäjän kansalaisten seuran mahdollisella osallistumisella. Mielenosoitus ei kenties pysyisikään rauhanomaisena, poliisi kertoi Prussakovin johdolle. Monet pitivät selvänä, että mielenosoitus kiellettiin Yhdysvaltain suurlähetystön pyynnöstä.

Mielenosoitusta järjestänyt pyöräilyseura päätti lähteä Helsinkiin, mutta Virossa järjestettiin toinen aktio. Rauhankulkueesta tulikin protesti demokratian puolesta. Mielensoittajat kantoivat kylttejä, joissa luki Tervetuloa, vaikenemisen aika. Sanoma osui arkaan paikkaan, koska vaikenemisen ajalla tarkoitetaan historiankirjoituksessa Pätsin diktatuuria 1930-luvulla. Neuvostoaikana sana ei tietysti ollut yhtään sen vapaampi.

-- Kun joka puolella maailmaa ihmiset ovat kaduilla, niin meillä sitä vastoin kaduilla on poliisiautoja ja katujen pitää pysyä tyhjinä, eräs mielenosoittaja purki tunteitaan Eesti Päevalehden toimittajalle.

Hallitus tukee Bushia

Viron hallituksen tiukka Irak-linja ei tullut toki yllätyksenä. Naton jäseneksi pyrkivä maa on ollut Yhdysvalloille uskollinen. Sodan sytyttyä Siim Kallaksen hallitus linjasi, että YK:n päätöslauselma 1441 jo oikeutti sodan. Hallitus myös hyväksyi presidentti Bushin esittämät perustelut ja piti tärkeänä Irakin riisumista joukkotuhoaseista.

Kun Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta piti hyökkäystä valitettavana, virolaiset kollegat valittivat, ettei Irakin johto halunnut ratkaista kriisiä rauhanomaisesti. Lyhyt ja vähän uhreja vaativa sota oli siis välttämätön. Viron hallituksen lausunnossa myös luvataan, että sota ei aiheuta suuria pakolaisvirtoja ja humanitaariset kärsimykset jäävät minimaalisiksi.

Vaikka virolaiset eivät aio ottaa osaa sotatoimiin, hallitus päätti lähettää 55 rauhanturvaajan ryhmän Irakiin sodan päätyttyä. Operaatio maksaa arviolta kaksi miljoonaa euroa.

Mielenosoituskiellon jälkipyykki

Sodan sytyttyä lupaa mielenosoittamiseen ei enää annettu. Lehdissä huomiota saivatkin pienimuotoiset laittomat tempaukset. Sodan ensimmäisen päivän aamuna poliisi sai hälytyksen Yhdysvaltain suurlähetystön eteen. Kadulla seisoi 62-vuotias venäläismies, jolla oli käsissään kaksi Yhdysvaltojen politiikkaa arvostelevaa kylttiä. Mies sai 360 kruunun sakot. Myöhemmin illalla lähetystöä heitettiin olutpullolla.

Tartossa tunnettu aktivisti Kalle Kulbok veti Tarton tähtitornin lipun puoleen tankoon protestina sodalle. Kulbok viittasi Eurocities-kaupunkiryhmän järjestämään suruliputukseen, johon myös Helsinki osallistui. Kulbok puolustautui vertaamalla itseään niihin tarttolaisiin, jotka nostivat Viron lipun tähtitornin salkoon vuonna 1988 protestina neuvostomiehitykselle.

Mielenosoituskielto näytti kuitenkin pahimmat puolensa maaliskuun lopussa. Sunnuntai-iltapäivällä 30. maaliskuuta kokoontui kolmesataa nuorta Raekoja platsille ja lähti kohti Yhdysvaltain lähetystöä. Etupäässä alle parikymppisistä venäläisnuorista koostunut joukko kävi matkalla ostamassa kananmunia, tomaatteja, omenoita ja sipuleita, joita pian viskottiin kohti suurlähetystöä. Lähetystön edustalla ollut maastoauto kolhittiin ja yritettiin kaataa.

Mielenosoitus hajotettiin 50 poliisin voimin. Kaikkiaan 83 nuorta pidätettiin, joista 11 jäi tutkintavankeuteen. Pidätetyistä valtaosalla oli rikosrekisteri ja he olivat kotoisin etupäässä Tallinnan, Maardun ja Itä-Virumaan lähiöistä. Kaikki vangitut olivat venäläisiä.

Vaikeneeko rauhanliike?

Rähinä suurlähetystön edelle sai niin median, kansalaisten kuin maan hallituksenkin tuomion. Rauhanliikkeen toiminta alkoi näyttää kaikkea muuta kuin rauhalliselta, vaikka syy voitiin kahtiajakautuneessa maassa pannakin venäläisvähemmistön niskoille. Uskottavan sodanvastaisen toiminnan järjestäminen tuntuu mahdottomalta, jos siihen osallistuvat rinnastetaan heti mellakoiviin nuorisorikollisiin.

Vaikka Viron kansalaismielipide on sotaa vastaan, se ei ole kanavoitunut poliittisesti vahvaksi rauhanliikkeeksi. Suomalainen kansalaisyhteiskunta on lujempi, mielenosoitukset pysyvät vakiintuneiden järjestöjen käsissä ja rauhanliikkeen mielipiteet tukeutuvat sekä politiikkaan että kansalaismielipiteeseen. Esimerkiksi Irakin sota on gallupien mukaan vaikuttanut täysin päinvastoin Naton kannatukseen Suomenlahden eri puolilla. Suomessa sotilasliiton jäsenyyttä vastustetaan entistä jyrkemmin mutta Viron hallituksen Nato-linja saikin sodasta uutta tukea.

Virossa sodanvastaisuus uhkaa jäädä marginaali-ilmiöksi, joka ei heijastu politiikkaan tai yleiseen mielipiteeseen. Viron parlamenttivaaleissa ei juuri keskusteltu Irakin sodasta ja puolueet ovat yksimielisiä niin ulko- kuin turvallisuuspolitiikastakin. Uskottavan rauhanpolitiikan tekeminen edellyttää uskottavaa rauhanliikettä myös Virossa. Muuten vaikenemisen aika jatkuu.

Artikkeli on alunperin ilmestynyt Ydin-lehdessä (3/2003)