> RAUHA

> PASIFISTIN TYÖPÖYDÄLTÄ

Sama kaiku on askelten

Sadankomitea juhli elokuussa 40-vuotista taivaltaan

Sadankomitea täytti 40 vuotta Hiroshima-päivänä 6. elokuuta. Juhlan kunniaksi Sadankomitea julkaisi Pasifistin taskukirjan sekä levyllisen Reijo Frankin lauluja. Juhlaillallinen järjestettiin Pasilan Rauhanasemalla, josta sadankomitealaiset kävelivät rauhankulkueena Töölönlahdelle seuraamaan perinteistä Hiroshima-iltaa. Torstaina Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyssä keskusteltiin turvallisuuspolitiikan näköaloista. Juhlallisuudet päättyivät RauhaRockiin perjantaina.

Elokuun kuudentena 1963 kokoontui Primulan kabinettiin Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun kulmaan 58 nuorta opiskelijaa pitämään palaveria. Paikalla oli myös suojelupoliisin edustaja, joka tiivisti kokouksen kulun raporttiinsa seuraavasti: "Joukko eri poliittisia mielipiteitä omaavia pasifistisia idealisteja, jotka pitävät Bertrand Russelia esikuvanaan perusti Sadankomitea-nimisen järjestön". Läsnä olleet olisivat mielihyvin vahvistaneet tämän lyhyen kuvauksen kokouksen kulun mukaiseksi.

Tuona päivänä Suomi siirtyi 1960-luvulle. Sadankomitea on ollut nelikymmenvuotisen historiansa aikana monessa mukana. Monet muistavat 60-luvulla sotilaspassinsa polttaneet partaradikaalit, nuorempi polvi viime talven mielenosoitukset Irakin sotaa vastaan. Väliin on mahtunut paljon muuta: teräviä kannanottoja, analyyseja, seminaareja ja rauhantapahtumia.

Sadankomitean 40 vuotta

Sadankomitea on Suomen tunnetuimpia rauhanjärjestöjä, jonka perusti 1960-luvun aseettomaan maailmaan uskonut ikäpolvi. Haluttiin perustaa oma yhdistys, joka erottuisi niin kristillishenkisestä Rauhanliitosta kuin kommunistivetoiseksi koetusta Rauhanpuolustajistakin. Hiroshima-päivänä perustetun Sadankomitean toiminta kiteytyi alusta asti ydinaseiden ja yltiöpäisen maanpuolustuksen arvostelemiseen ja tämä linja on ollut ajankohtainen jo 40 vuotta. Järjestön esikuvat olivat Englannissa 1958 perustettu Campaign for Nuclear Disarmament -järjestö (CND) sekä siitä eronnut radikaalimpi Committee of Hundred. Lukuisista 1960-luvun yhden asian liikkeistä Sadankomitea on ainoana jatkanut 2000-luvulle saakka.

Sadankomitea muistetaan muun muassa 60-luvun yllytysoikeudenkäynneistä, sotilaspassien polttamisesta ja partaradikaaleista. Järjestön toimintaan osallistuivat tuolloin muun muassa Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Ilkka Taipale, Kaj Chydenius ja Jaakko Blomberg. Sadankomiteasta on myös myöhempinä vuosikymmeninä ponnistettu politiikan huipulle: esimerkiksi Kimmo Kiljunen, Liisa Jaakonsaari, Heidi Hautala ja Anni Sinnemäki ovat toimineet järjestön luottamustehtävissä.

Vaikeaa aikaa pasifistiselle ja puoluepoliittisesti sitoutumattomalle Sadankomitealle oli Vietnamin sota ja 70-luku. Monet rauhanjärjestöt asettuivat ehdoitta Vietnamin kommunistihallinnon puolelle ja sulkivat silmänsä myös Neuvostoliiton ja monien vasemmistolaisten sissiliikkeiden hirmuteoilta. Sadankomitea kuitenkin säilyi kriittisenä ja riippumattomana rauhanjärjestönä ja täpärästi torjui taistolaisten valtausyritykset.

Uusi nousu koettiin vasta 1980-luvun alussa, kun Eurooppaan sijoitettuja ydinohjuksia vastustanut END-liike nosti riippumattoman rauhanliikkeen uudelleen muotiin. Kansainvälinen END-liike vastusti sekä idän että lännen ydinohjuksia, mikä herätti Suomessa pahennusta myös virallisen ulkopolitiikan taholla. Tavalliset suomalaiset eivät kuitenkaan sadankomitealaisten tavoin erottaneet hyviä ohjuksia pahoista. Euro-ohjusten vastaisissa mielenosoituksissa marssi Suomessakin satoja tuhansia ihmisiä. Vastaavia rauhankulkueita ei oltu aiemmin nähty.

1990-luvun alun lamavuodet merkitsivät muun muassa rauhanjärjestöjen valtionapujen puolittumista. Valtiovalta oli 80-luvulla tukenut rauhantyötä ja toimintaa oli kehitetty asiantuntevampaan ja kansainväliseen suuntaan. Esimerkiksi rauhankirjallisuus kukoisti. Julkisesta tuesta erittäin riippuvaisille järjestöille isku oli kova ja nälkäkuuri jatkuu yhä.

Rauhanliikkeen uusi nousu ajoittuu vuosituhannen vaihteeseen. Afganistanin ja ennen muuta Irakin sota saivat suomalaiset jälleen liikkeelle. Vaikka rauhantyö on vain pieneltä osin mielenosoittamista, voidaan perustellusti puhua meneillään olevasta uudesta nousukaudesta. Kiinnostus rauhanliikettä kohtaan näkyy niin jäsenmäärissä, rauhantoiminnan yleisenä vilkastumisena ja myös poliittisen vaikutusvallan kasvuna.

Sadankomitea on toiminut näkyvästi viime vuosien sodanvastaisissa mielenosoituksissa ja tuonut esiin sitoutumattoman ja pasifistisen rauhanliikkeen arvoja. Esimerkiksi Irakin sodan uhatessa Sadankomitea korosti erityisesti joukkotuhoaseriisunnan merkitystä ja tuomitsi johdonmukaisesti Irakin diktatorisen hallinnon. Asettuminen konfliktissa toisen osapuolen puolelle on aina ollut vierasta Sadankomitealle.

Pasifistin taskukirja, periaateohjelma, rauhanlauluja

Juhlan yhteydessä ilmestynyt Pasifistin taskukirja on myös juhlakirja mutta ennen kaikkea rauhanaktiivien käyttöön tarkoitettu toimintaopas. Kirjassa käsitellään rauhanliikkeen historian ja ideologian lisäksi käytännön rauhantoimintaa ja katsellaan maailmaa pasifistisin silmin. Keskeisessä osassa on kuvitteellisen Sadistanin tasavallan kriisin kehittyminen. Sadistanin tapaus osoittaa, että kansainvälisessä politiikassa totuus on tarua ihmeellisempää.

Pasifistin taskukirja päättyy Sadankomitean periaateohjelmaan, jolla ravistellaan yhteiskunnan militaristisia rakenteita ja linjataan järjestön toimintaa. "Ihmisen ja maailman puolesta" otsikoitu ohjelma ottaa kantaa muun muassa ajankohtaiseen liittoutumiskeskusteluun, asevelvollisuuteen ja kansainväliseen kriisinhallintaan. Periaateohjelma päättyy kymmeneen vaatimukseen, joissa muun muassa vaaditaan Suomea liittymään Ottawan miinasopimukseen, kannustetaan siirtymään vapaaehtoiseen asepalvelukseen ja toivotaan siviilikriisinhallintaa omaksi menoeräksi valtion talousarvioon.

Hiroshima-päivänä julkistettiin myös Reijo Frankin levy. Levylle on koottu kauneimmat rauhanlaulut Sadankomitean 40-vuotisjuhlien kunniaksi. Levy sai alkunsa keväällä ennen Irakin sotaa järjestetyssä teach in -tilaisuudessa, jossa Ilkka Taipale pyysi Frankia levyttämään vuosien tauon jälkeen. Kuten lahjoihin kuuluu, Sadankomitea sai tietää levystä vasta elokuun alussa!

Turvallisuuspolitiikan näköalat

Torstaina 7.8. järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla keskustelutilaisuus, jonka tarkoituksena oli luodata suomalaisen turvallisuuspolitiikan näköaloja. Keskustelemassa olivat ulkoministeri Erkki Tuomioja sekä tutkijat Arto Nokkala ja Hanna Ojanen. Puheenjohtajana toimi Laura Lodenius, yleisöä oli Vanhan musiikkisalin helteeseen saapunut viitisenkymmentä henkeä.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja alusti Suomen turvallisuuden tulevaisuudesta ja korosti sen laaja-alaisuutta ja jakamattomuutta. Kyse ei ole enää Tukholman-Pietarin-Berliinin kohtalonkolmiosta, jossa määrätään suomalaisten tulevaisuudesta. Turvallisuus on aidosti globaalia, hyvässä ja pahassa. Turvallisuuden jakamattomuudella Tuomioja tarkoitti sitä, että uhkiin vastaamiseen tarvitaan laajempia kuin sotilaallisia keinoja. Esimerkiksi kansallisvaltioiden sodat ovat epätodennäköisiä ja uhkakuvina väheneviä. Sen sijaan hajoavat valtiot, nälänhädät, joukkotuhoaseet, ympäristökriisit, huumeet, ihmiskauppa, kansainvälinen rikollisuus tai terrorismi ovat uusia uhkia, joihin vastaaminen ei ole yksinkertaista.

Sodan torjumiseen tai voittamiseen tähtäävät keinot ovat vanhanaikaisia ja tehottomia uusien uhkien edessä. Asevoima on hyvin rajallisesti käyttökelpoinen työkalu, ulkoministeri arvioi. Monet uhat eivät ole millään lailla sotilaallisesti torjuttavissa eikä eristäytyminen auta asiaa lainkaan. Uusien uhkien torjunta edellyttää laajaa ja monenkeskistä turvallisuutta. Tuomioja korosti sopivina keinoina siviilikriisinhallintaa, kansainvälistä yhteistyötä ja liennytystä. Tuomioja korosti, että EU:n uuden turvallisuuspolitiikan painopiste ei ole sotilaallinen vaan ennaltaehkäisevä. Tehokas EU:n kriisinhallinta edellyttää sen kehittämistä kokonaisuutena, vaikka lopullisia ratkaisuja ei nyt ollakaan luomassa.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Hanna Ojanen pohti, miksi turvallisuuspolitiikka on tulossa Euroopan unionin osaksi. Alun perin jäsenmaat halusivat välttää unionin muuttumista turvallisuuspoliittiseksi toimijaksi. Ojasen mielestä keskeisiä syitä on EU:n laajeneminen, jonka edistyessä vanhat jäsenmaat haluavat tiivistää yhteistyötään ennen kuin uusilla jäsenillä on yhtäläisiä mahdollisuuksia vaikuttaa unionin tulevaisuuteen. Kansalaiset haluavat toimia terrorismia vastaan ja EU voi lisätä arvostustaan huomioimalla tämän uhkan. Vähätellä ei sovi sitäkään, että EU-maat ovat tottuneet tekemään yhteistyötä keskenään ja unionissa yksittäisillä jäsenmailla on enemmän sananvaltaa kuin Natossa. Yhteinen puolustus nähdään monissa EU-maissa yhteiseksi tavoitteeksi, jonka toteuttamistavoista ollaan eri mieltä, Ojanen katsoi.

Arto Nokkala alusti asevelvollisuuden roolista tulevaisuudessa. Tampereen yliopistossa yliassistenttina toimiva Nokkala näki eurooppalaisissa armeijoissa kaksi kehitystrendiä. Ensinnäkin toiminta on ammattilaistunut, jolloin miehistössä vapaaehtoisten määrä lisääntyy ja kantahenkilökunnan osuus kasvaa. Toinen trendi on varautuminen toimimaan maan rajojen ulkopuolella, mikä näkyy myös pienissä maissa etupäässä rauhanturvatoiminnan kehittämisenä. Nokkala kuvasi ilmiötä militarismin ja humanitarismin uudeksi kombinaatioksi. Kuitenkin Suomessa yleinen asevelvollisuus nähdään yhä turvallisuuden kulmakivenä ja vaikeasti haastettavana osana suomalaista identiteettiä. Asevelvollisuuden merkitys voi heikentyä, mutta instituutio jatkuu luultavasti pitkään, Nokkala arveli.

Tarvitaanko pasifismia politiikassa?

Yleisö pääsi alustusten jälkeen kysymään keskustelijoilta. Tiedusteltiin, onko yleisen asevelvollisuuden vaihtoehtoja edes selvitetty. Tuomioja kertoi pääesikunnan vertailleen vuonna 1998 palkka-armeijan ja asevelvollisuusarmeijan välisiä kulueroja. Tarkoitushakuinen selvitys tietysti osoitti, että palkka-armeija on vaihtoehdoista kalliimpi. Sadankomiteahan esitti eduskuntavaalien alla, että hallitusohjelmaan olisi kirjattu asevelvollisuuden kustannusten selvittäminen, mutta tähän haasteeseen ei tartuta: Ruotsin esimerkin mukainen valikoiva asevelvollisuus säästäisi selvää rahaa.
Millainen merkitys armeijalla on sitten yhteiskuntakasvatuksen ja -rauhan ylläpitäjänä? Tuomioja lohkaisi vastaukseksi, että ei voi todistaa miesten olevan jotenkin kasvatuksellisesti kypsempiä kansalaisia kuin naiset. Nokkalan mielestä armeijan kasvattavuus on pitkälti uskomusasia.

Naton roolin keskustelijat arvioivat heikoksi. Sotilasliitosta on tullut Yhdysvaltain reservi, josta poimitaan liittolaisia tarpeen mukaan. Kuuluisa viides artikla ei syksyllä 2001 johtanut mihinkään operationaalisiin toimiin. Kaikkein heikoin on Nato-jäsenyyden puolustajien argumentti Suomen vaikutusvallasta: Nato-jäsenenä Suomi ei olisi niin kiinnostava liittolainen kuin se nyt on. Hanna Ojanen korosti, että Nato ei toimi EU:n tavoin itsenäisesti vaan se on jäsentensä järjestö ja työväline. Siksi vaikutusvaltaa on ylipäätään vaikea mitata.

'Euroopan unionin puolustuksessa on kyse eri asiasta kuin suomalaisessa puolustuspolitiikassa. EU:lla on jo olemassa yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja jäsenmaat ovat luvanneet 60.000 miestä sotilaallista kriisinhallintaa varten. Tuomiojan mielestä yhteinen puolustus on kaukotavoite, joka ei ole näköpiirissä. Kansalliset parlamentit päättävät jatkossakin joukkojen käytöstä. Ojanen ei nähnyt ylikansallista puolustusta poissuljettuna vaihtoehtona. Kehitystä on muiden maiden vaikea pysäyttää, jos ydinryhmä haluaa antaa voimavarojaan yhteiseen käyttöön. Esimerkiksi Kongossa ranskalaiset sotilaat hoitavat kriisinhallintaa EU:n, ei Ranskan nimissä.

Yleisöstä myös ihmeteltiin, miksi aseidenriisunnasta ei enää keskustella kansainvälisessä politiikassa. Nokkalan mukaan valtiot suhtautuvat välinpitämättömästi omiin armeijoihinsa, joita ei nähdä ongelmina. Varustelu on etupäässä laadullista ja EU-konventissakin on vahvasti esitetty puolustusmenojen lisäämistä.

Pasifismi 2000-luvun Suomessa

Keskustelun päätteeksi kysyttiin, onko pasifismi relevantti ideologia turvallisuuspolitiikan suunnitteluun. Mitä suurimmissa määrin, vastasi ulkoministeri Tuomioja, joka kantaa rintapielessään rauhanmerkkiä. Hanna Ojasen mielestä pasifismin pitäisikin olla lähtökohtana. Nokkalakin myönsi rauhanaatteen ideologisen arvon, mutta halusi sekoittaa pasifismiin myös hieman militarismia, sopivassa suhteessa.

Puheenjohtaja kysyi keskustelijoilta vielä neuvoja Sadankomitealle seuraavaa kymmentä vuotta varten. Mihin pitäisi rauhanliikkeen pyrkiä? Tuomiojan mielestä vanhat ideat ovat ihan hyviä. Make love, not war, ulkoministeri linjasi. Ojasen mielestä kymmenen vuotta on pitkä aika ajatella, mutta lähiajan tavoitteina olisi keskustelun vilkastuttaminen ja uusien näkemysten esittäminen. Turvallisuudesta ei keskustella tarpeeksi Suomessa. Nokkala ei ryhtynyt neuvomaan, mutta toivotti Sadankomitean kasvavan, kukoistavan ja osallistuvan keskusteluun.

Sadankomitean kukoistus jatkuikin heti seuraavana iltana VR:n Makasiineilla. RauhaRockissa lavalle nousivat Aavikko, Micra Girls sekä Cosmo Jones Beat Machine. Tarjolla oli rankkaa pasifismia ja ankaraa antimilitarismia, hyvät bileet siis.

Sadankomitean kymmenen vaatimusta Suomen päättäjille

1. Puolustusmenoja on supistettava vähintään kolmanneksella ja aloitettava yksipuolinen aseistariisunta.

2. Nykyisestä asevelvollisuudesta on luovuttava ja siirryttävä vapaaehtoiseen palveluun.

3. Suomen ei pidä liittyä sotilasliitto Naton jäseneksi.

4. Rauhanturvaamisen painopiste pitää sekä Suomessa että EU-tasolla siirtää siviilikriisinhallintaan. Siviilikriisinhallintaa varten on varattava valtion budjetissa oma menoeränsä.

5. Kehitysyhteistyön määrärahoja on lisättävä yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta ja suosittava kauppapolitiikassa kehitysmaita.

6. Suomen on välittömästi allekirjoitettava henkilömiinat kieltävä Ottawan sopimus.

7. Suomen on luovuttava aseteollisuudesta.

8. Suomen on Yhdistyneissä Kansakunnissa tuettava määrätietoisesti aseistariisuntaan tähtääviä aloitteita ja liityttävä myös niihin sopimuksiin, jotka edellyttävät muutoksia Suomen puolustuspolitiikassa.

9. Turvallisuuspoliittisen päätöksenteon täytyy olla julkista jo valmisteluvaiheessa.

10. Rauhantyön määrärahat on vähintään kaksinkertaistettava ja varmistettava myös rahoituksen jatkuvuus.

Artikkeli on alunperin ilmestynyt Pax-lehdessä (3/2003)