> RAUHA

> PASIFISTIN TYÖPÖYDÄLTÄ

Ratkaistaanko tulevaisuuden konfliktit pehmoaseilla?

Kylmän sodan päätyttyä suurvaltojen asearsenaalin ylläpitäminen on entistä aktiivisemmin kyseenalaistettu. Tavanomaiset sodat käyvät harvinaisemmiksi ja kansainväliseen kriisinhallintaan tarvitaan uusia lähestymistapoja: siviiliuhrien syntyminen halutaan ehdottomasti välttää eikä raskas sotakoneisto takaa konfliktin jälkihoidon onnistumista. Asetehtailijat ovat vastanneet muuttuneisiin haasteisiin kehittämällä uutta, kriisinhallintaoperaatioihin soveltuvaa aseteknologiaa. NLW-aseet (non-lethal weapons) eivät kuitenkaan ole yhtä kaikkivoipia kuin kuolemankauppiaat antavat ymmärtää.

NLW-aseet eivät sinällään tuo mitään uutta sodankäyntiin. Sotilaat ovat aina käyttäneet paitsi tappavia myös vähemmän väkivaltaisia keinoja - varsinkin siviilejä kohtaan. Esimerkiksi kasakoiden satulannupissa roikkui nagaikka eli solmuruoska, jonka nahkasiimoissa oli lyijykuulia. Nagaikkaa käytettiin yksinomaan kansalaisten ojentamiseen. Tarvittaessa ratsumies saattoi myös lyödä sapelin lappeella, jolloin tappavasta aseesta tulikin uusien termien mukaan nlw.

Viime vuosien ei-tappavista aseista tunnetuimpia lienevät kumiluodit, joita israelilaissotilaat ovat ammuskelleet palestiinalaisalueilla vuodesta 1987 lähtien. Kumiluotiinkin voi toki kuolla, mutta useimmiten osumasta selviää hengissä. Samaan pehmoaseiden kategoriaan kuuluvat myös vesitykit ja kyynelkaasu.

Yhdysvallat kehittää uusia aseita

Kylmän sodan jälkeen kansainvälisten konfliktien luonne muuttui, ja esimerkiksi Yhdysvaltain armeija alkoi herätä aseistuksensa sopimattomuuteen. Haitin ja Somalian kaltaisissa operaatioissa raskaille sotakoneille ei juurikaan ollut käyttöä. Yhteenotot paikallisväestön kanssa ja kuolleet siviilit näyttivät pahalta uutisvälineissä. Vastaavasti Persianlahden sodassa irakilaisten ihmiskilvet haastoivat täsmäpommit ja risteilyohjukset.

Yhdysvalloissa nlw-teknologian tutkimus aloitettiin 1990-luvun alkupuolella ja vuonna 1997 puolustusvoimat perustivat The Joint Non-Lethal Weapons Programin. Hiljalleen ohjelmaan on alettu panostaa enemmän ja se on ruvennut tuottamaan tuloksia. Ohjelman budjettia suunnitellaan kasvatettavaksi nykyisestä 25 miljoonasta aina 100 miljoonaan dollariin vuodessa.

Myös vanhalla mantereella on uudesta aseteknologiasta innostuttu. Nato hyväksyi nlw-aseiden käytön syksyllä 1999, kun erityisesti aktiiviset rauhanturvaajamaat kuten Tanska ja Alankomaat ajoivat asiaa. Israelin puolustusvoimat on toivonut aseiden hankintaan jopa 500 miljoonan dollarin määrärahaa. Suomessa ei kehitystä seurata jälkijunassa - Poliisin tekniikkakeskus aloitti jo muutamia vuosia sitten vähemmän tappavien aseiden tutkimisen.

Kuulia, liimaa ja säteilyä

Uusia ei-tappavia aseita tunnutaan kehiteltävän lähes kaikille sodankäynnin aloille. Kumiluodeista on jo olemassa erilaisia versioita ja amerikkalaiset muun muassa suunnittelevat miinoja, jotka lauetessaan ampuisivat satoja kumikuulia ympärilleen. Vastaavanlaisia ammuksia kehitellään myös kranaatinheittimiin ja sinkoihin.

Ajoneuvojen pysäyttämiseen sotilasasiantuntijat ideoivat parempia piikkimattoja ja erilaisia verkkoja, joihin autot pysähtyisivät. Sotilaat ovat myös kiinnostuneet mahdollisuudesta rajoittaa siviilien liikkumista kriisialueilla sulkemalla katuja, rautateitä ja siltoja tai suojaamalla rakennuksia. Näitä tarkoituksia varten on kehitelty paitsi uudentyyppisiä miinoja myös maahan levitettäviä liimoja ja liukasteita.

Hurjimmat aseet käyttävät hyväkseen ääni- radio- tai mikroaaltoja. Amerikkalaiset ovat suunnitelleet muun muassa sähkömagneettiseen säteilyyn perustuvia aseita, joilla voitaisiin tehdä elektroniset laitteet toimintakyvyttömiksi. Esimerkiksi auto voitaisiin pysäyttää ilman henkilövahinkoja tuhoamalla moottorin sytytysjärjestelmä.

Ääniaseen prototyypit pystyvät jo tuottamaan 165 desibeliä vahvoja ääniaaltoja 15 metrin päähän laitteen käyttäjästä. Tällainen meteli on riittävän kova hajottamaan mellakan tai tyhjentämään tietyn alueen. Näin kovat äänet saavat myös sisäelimet tärisemään, mikä voi hyvin tappaa ihmisen. Riittävän vahvat ääniaaltoshokit romuttavat myös rakennuksia.

Pahimmat ei-tappavat aseet eivät vain lamauta tilapäisesti vaan myös vahingoittavat pysyvästi sisäelimiä. Esimerkiksi mikroaallot nostavat ruumiinlämpöä ja järkyttävät samalla mielentilaa. Neuvostoliitossa aloitettiin psyykeeseen vaikuttavien aseiden tutkimus jo 30 vuotta sitten. Vahvoilla radiotaajuusaseilla voidaan vaikuttaa aivojen synapseihin ja lasersäteet sokaisevat. Euroopan parlamentti on vaatinut näiden julmimpien nlw-aseiden kieltämistä kansainvälisellä sopimuksella.

Aserajoitukset vaarassa

Monet ei-tappavista aseista jopa rikkovat kansainvälisiä aserajoitussopimuksia. Amerikkalaiset ovat kehitelleet muun muassa voimakkaita hajupommeja, joilla voitaisiin esimerkiksi tyhjentää alueita siviileistä. Kyynelkaasusta jo myydään tehokkaampia versioita, joita on käytetty mielenosoittajia vastaan muun muassa Keniassa.

Venäläiset tutkijat ovat kehittäneet kymmenen kertaa kyynelkaasua vahvemman CR-kaasun, joka vaikuttaa paitsi hengityselimiin ja silmiin myös suoraan ihoon. Edes kaasunaamari ei riitä suojautumaan siltä. Kansainväliset sopimukset eivät kehittäjien mukaan estä CR-kaasun käyttöä mellakoissa.

New Yorkin poliisi on puolestaan ottanut käyttöön tehokkaan pippurisumutteen, joka liimautuu ihoon ja aiheuttaa ennennäkemättömän voimakkaan reaktion. Yhdysvallat on tehnyt lukuisia varauksia kemialliset aseet kieltävään sopimukseen. Vuonna 1997 paljastui, että amerikkalaisilla erikoisjoukoilla on käytössään runsaasti kemiallisia aseita ja uusien ei-tappavien kemikaalien kehitystyö edistyy huimaa vauhtia.

Myös biologisista aseista on suunniteltu ei-tappavia versioita ja esimerkiksi Irakin joukkotuhoaseisiin kuului myös tällaisia miedompia viruksia. Kohutun Persianlahden sotasyndrooman taustalla on myös epäilty niiden käyttöä. Tutkimusten tavoitteena on kehittää muun muassa sellaisia viruksia, jotka kohdistuisivat vain tiettyyn etniseen ryhmään.

Ei-tappavien aseiden käyttö ei rajoitu suinkaan pieneen mittakaavaan, vaan niiden strategista käyttöä on myös pohdittu. Erityisesti sähkönjakelun ja tietoliikenneyhteyksien tuhoaminen voi onnistua uusin keinoin.

Joukkotuhoaseiden käyttö ei-tappavalla tavalla olisi kuitenkin erittäin vaarallista. Jatkuvan asekehittelyn tuloksena raja sallitun ja kielletyn aseen välillä väistämättä hämärtyy. Missä kulkisi esimerkiksi tappavan ja ei-tappavan viruksen välinen raja, kun tavallinen flunssa-aaltokin vie vuosittain ihmishenkiä?

Veretön sota?

Kosovon pommitusten päätyttyä nlw-asiantuntijat esittelivät, kuinka tulevaisuuden aseteknologialla samoihin tavoitteisiin olisi päästy ilman verenvuodatusta. Keväällä 1999 pommitukset johtivat miljoonan kosovalaisen joukkopakoon, joka asetutkijoiden mukaan olisi voitu välttää toisenlaisella aseteknologialla.

Suurta paheksuntaa maailmalla aiheutti Serbian television pommittaminen. Nato piti välttämättömänä mykistää propagandakoneisto, mutta nlw-tutkijoiden mukaan samaan tulokseen olisi päästy lähetysten elektronisella häirinnällä. Samalla taajudella olisi lähetetty amerikkalaisten tuottamaa, "luotettavaa" ohjelmaa. Belgradin sähkönsaantia olisi samalla säännelty ohjelma-aikojen mukaan. Kosovoon olisi toimitettu videokameroita, jolloin sotarikoksista saataisiin autenttista materiaalia lähetettäväksi koko Jugoslaviaan ja myös myöhempiä oikeuskäsittelyitä varten.

Elektromagneettisella säteilyllä ja radiotaajuusaseilla Serbian ilmatorjunta lamaannutettaisiin. Tehokkaiden hajupommien avulla oleskelu tärkeimmissä sotilaskohteissa tehtäisiin mahdottomaksi. Sen sijaan että Nato olisi pommittanut keskeisimmät sillat, niille olisi levitetty liimaa tai liukasteita, jotka estäisivät niiden käytön. Merenkulku voitaisiin katkaista vahvoilla, laivojen potkureihin takertuvilla vaijereilla. Liikkumista rajoittamalla albaanisissien ja serbiarmeijan yhteenotot olisi voitu osin estää.

Asiantuntijoiden mukaan ei-tappavilla aseilla aloitettu sotilasoperaatio johtaisi nopeasti propagandavoittoon veren juuri vuotamatta. Täsmäasein tehdyt iskut voisi lopulta rajata yksinomaan sotilaallisiin kohteisiin. Kosovon sodan takaiskujen taustalla oli tutkijoiden mukaan se, että sotarikokset pysyivät serbialaisilta salassa mutta pommitusten tuhot näkyivät. Tämä mahdollisti Milosevicin suosion ja piti hänet vallassa pommituksista huolimatta.

Ei-tappavalle teknologialle olisi ollut käyttöä myös muissa maailman kriiseissä: esimerkiksi Ruandassa kansanmurhaan yllyttäneet radiokanavat olisi voitu hiljentää ja Somaliassa väkijoukkojen tulittamiselta vältytty.

Amerikkalaisten suunnitelmissa ei-tappavaa teknologiaa on kuitenkin kehitelty perinteisten aseiden rinnalle, ei suinkaan korvaamaan niitä. Suunnittelijat ajattelevat, että joukkojen komentaja voisi tarvittaessa käyttää ei-tappavia keinoja, mutta tähän ei kukaan pakottaisi. Pelko siitä, että armeijan uskottavuus pehmoaseista kärsii, näyttää mitä ilmeisimmältä. Taustalla on ajatus ei-tappavien aseiden tarkoituksenmukaisuudesta, ei niiden inhimillisyydestä.

Laajentuva sota

Ei-tappavien aseiden ongelmat ovat monessa suhteessa etuja suuremmat. Uuden teknologian tavoitteena on toisaalta monipuolistaa nykyisten aseiden valikoimaa ja toisaalta mahdollistaa voiman käyttö laajempaan osaan yhteiskuntaa. Kun siviilien surmaamista ei demokraattisessa informaatioyhteiskunnassa pidetä missään olosuhteissa hyväksyttävänä, pyritään ei-tappavilla aseilla samaan päämääriin kuin ennenkin mutta ilman kiusallista julkisuutta.

Ei-tappavan aseen määritelmää on myös kritisoitu jyrkästi, koska niiden käyttöön liittyy aina pienempi tai suurempi kuolemanvaara. Paikoin nlw-lyhenne (non-lethal weapons) on korvattu llw:ksi (less-lethal weapons). Väkijoukossa voi olla monenlaisia ihmisiä ja raivostuneen sotahullun pysäyttämiseen tarvittava voima riittää hyvin tappamaan tavallisen kansalaisen, lapsesta puhumattakaan.

Amerikkalaisten suunnitelmissa pehmoaseiden avulla kriiseihin voidaan puuttua nykyistä aiemmin. Näkemys aliarvioi jyrkästi konfliktien eskaloitumisen vaarat: esimerkiksi nlw-aseiden käyttöä olisi asiantuntijoiden mukaan voitu harkita vuonna 1996, jolloin Kiina uhkasi Taiwania ohjuksilla. Uskoakseni iskut kiinalaisiin ohjusasemiin olisivat tuolloin kärjistäneet tilanteen ja siirtyminen tavanomaisten aseiden käyttöön käynyt yllättävän nopeasti.

Madaltuva kynnys käyttää väkivaltaa on vakava uhka myös pienemmässä mittakaavassa. Esimerkiksi kansainväliset KFOR-joukot joutuvat Kosovossa toistuvasti rauhoittamaan mellakoita, mihin useimmat ei-tappavat aseet onkin sopivasti suunniteltu. Jos sotilaat voivat vaarattomina pidetyillä keinoilla hajottaa mielenosoituksen, näin varmasti myös tapahtuu - ampuminen vaatii huomattavasti suurempaa harkintaa. Vähäiseen väkivaltaan voidaan vastata ja keinot kovenevat molemmin puolin. Kyse on lopulta vain siitä, kuka heittää ensimmäisen kiven.

Pehmoaseet lähentävät poliisin ja sotilaiden menettelytapoja, jolloin raja niiden välillä hämärtyy. Kriisinhallintaoperaatioissa sotilaat useimmiten valvovat järjestystä ja käyttävät sotilasaseita poliisivaltuuksin. Vastaavasti poliisi on yhä kiinnostuneempi kevyestä sotilasteknologiasta, jopa kemiallisista aseista. Kehitys uhkaa paitsi väkivaltaistaa poliisitoimen myös laajentaa sotilaiden toimialaan muita kuin sodankäyntiin ja siihen valmistautumiseen liittyviä tehtäviä. Armeijaa tarvitaan sodan syttyessä jos silloinkaan, eikä poliisi saa käydä sotaa kansalaisia vastaan.

Vaikka nlw-aseiden tarkoituksena on tuottaa vähemmän kipua, niitä käytetään myös tarkoituksella väärin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen suurkaupungeissa jengit ovat hankkineet tainnuttavia sähköpamppuja ja kemiallisia sumutteita. Konteksti, jossa pehmoaseita käytetään ei aina voi vastata suunnittelijoiden aikeita: esimerkiksi Ruandan kansanmurhaajat katkaisivat uhreiltaan ensin akillesjänteen, jonka jälkeen uhri kiduttaen murhattiin. Samaan päästäisiin uudella teknologialla huomattavasti nopeammin. Uudenaikaiset ei-tappavat aseet mahdollistavat suurenkin väkijoukon lamaannuttamisen - yskivien, kaatuneiden tai paikoilleen juuttuneiden ihmisten teloittaminen on aika tavalla liikkuvia yksinkertaisempaa.

Tainnuttavat ja sähköaseet kiinnostavat myös vallanpitäjiä, jotka järjestelmällisesti käyttävät kidutusta. Sen lisäksi, että aseet aiheuttavat ankaria tuskia, niiden käytöstä ei useinkaan jää jälkiä. Kauppaa käydään internetin välityksellä ja suuria eriä on toimitettu muun muassa Kiinaan sekä Afrikan ja Lähi-idän maihin. Iso-Britanniassa laittomasta ei-tappavien aseiden kaupasta on annettu asekauppiaille myös sakkorangaistuksia.

Ei-tappavia aseilla ei ole tutkimusten mukaan toistaiseksi saavutettu kovinkaan hyviä tuloksia. Esimerkiksi Pohjois-Irlannissa niiden käyttöönotto pikemminkin kärjisti yhteenottoja kuin lievitti niitä. Vastaavia huomioita voi tehdä Israelissa: intifada ei varmasti pääty kumiluoteja ampumalla.

Väkivaltaan ei saa koskaan luottaa

Valtava kiinnostus kehittää ei-tappavia aseita kertoo huolestuttavan yksiulotteisesta suhtautumisesta kriisinhallintaan. Kun kärjistyviin tilanteisiin halutaan puuttua, vain väkivaltaa pidetään relevanttina vaihtoehtona. Perinteiset YK:n rauhanturvaajat erottivat osapuolet toisistaan samalla tavalla kuin koulun välituntivalvoja, mutta kylmän sodan jälkeinen kriisinhallinta tuntuu valitsevan ensimmäisenä syyllisen ja rankaisevan tätä. Koulumaailmassa tällainen menettely johtaisi syystäkin opettajan erottamiseen.

Kosovon sodan kaltainen kriisinhallinta vahingoittaa ennen kaikkea siviiliväestöä ja nlw-aseiden avulla uskotaan tältä säästyttävän. Ei-tappava vaihtoehto on taatusti parempi tilanteessa, jossa sitä voidaan verrata tappavaan aseeseen, mutta vertailukohdaksi tulisi aina asettaa väkivallan käytön sijasta muut menetelmät. Johtavatko nlw-aseet siihen, että neuvotteluratkaisua aletaan pitää kriisinhallinnan eri tasoilla liian haasteellisena tavoitteena? Ei opettajakaan voi pidemmän päälle pärjätä jakamalla häiriköille sähköshokkeja.

Artikkeli on alunperin ilmestynyt Pax-lehdessä (1/2001)