Pakolaisuuden monet kasvot

Vuoden jokaisena päivänä keskimäärin 15 000 ihmistä joutuu jättämään kotinsa. Monesti taustalla on aseellisia konflikteja, jotka kumpuavat paikallisyhteisön sisäisestä väkivallasta. Tämän päivän pakolaiset harvoin edes poistuvat kotimaastaan, useimmat päätyvät suurkaupunkien slummeihin tai hätäisesti kyhättyihin pakolaisleireihin, joista sen paremmin YK kuin kukaan muukaan ei pysty huolehtimaan.

Syyskuun terrori-iskun jälkeen alkoi joukkopako Afganistanista. Tuhannet pakolaiset ylittivät Pakistanin rajan liittyäkseen aiemmin lähteneiden joukkoon. Vuosikymmeniä jatkuneen sisällissodan jaloista oli jo paennut arviolta neljä miljoonaa ihmistä vuoden 2000 loppuun mennessä, enemmän kuin mistään muusta maailman maasta.

Poikkeuksellisen Afganistanin tilanteesta tekee se, että noin 90 prosenttia lähteneistä todella ylitti maan rajat. Yhä useammin pakolaiset jäävät kotimaahansa, vaikka joutuvatkin jättämään kotiinsa väkivallan tai poliittisen vainon takia. Maan sisäinen pakolaisuus on mittavinta monissa Afrikan maissa, esimerkiksi Sudanissa tai Angolassa.

Arviot maailman pakolaisten lukumäärästä vaihtelevat paljon. Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR laski vuoden alussa 21 793 300 pakolaista. UNHCR jättää kuitenkin tilastoistaan kaikki ne ihmiset, jotka pakoilevat kotimaansa sisällä eivätkä saa apua UNHCR:ltä. Yhdysvaltalainen pakolaisjärjestö USCR arvioi maailmassa olevan tänä vuonna ainakin 34,5 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan. Näistä 14,5 miljoonaa on jättänyt kotimaansa taakseen.

Viime aikojen kehitykselle tunnusomaista onkin ollut kotimaassaan pysyvien pakolaisten määrän lisääntyminen. Joskus he pystyvät pian palaamaan koteihinsa, mutta useimmiten pakolaisuus kestää kotimaassakin vuosia. Viereisen sivun karttaan on merkitty vakavia pakolaiskriisejä eri puolilta maailmaa. Nuolet kuvaavat valtioiden rajat ylittäviä pakolaisvirtoja.

UNHCR vaikeuksissa

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö täytti viime vuonna 50 vuotta. Heinäkuussa taas juhlittiin pakolaisten asemaa koskevaa yleissopimusta vuodelta 1951. Yleissopimuksen on allekirjoittanut jopa 137 maata, mutta monet rikkovat sitä räikeästi. Esimerkiksi rajoja pidetään pakolaisilta suljettuina, turvapaikanhakijoita ei päästetä maahan tai omien kansalaisten pakeneminen sisäisten konfliktien jaloista estetään.

Viime vuosina UNHCR on kärsinyt vakavista taloudellisista vaikeuksista. Toisaalta pakolaisten kasvava määrä lisää järjestön työtaakkaa, mutta samalla sen budjettia on jatkuvasti pienennetty. Tänä vuonna UNHCR irtisanoi yli 700 työntekijäänsä.

Rahoitusvaje koskee käytännössä kaikkia pakolaisia. Yhtäällä säästetään ruoka-avusta, toisaalla vedestä, viemäröinnistä tai lääkkeistä. Etiopiassa luovuttiin Somaliaan palaaville tarkoitetusta miinakampanjasta - voi vain kysyä, montako maamiinan uhria valistuksella voitaisiin välttää. Eniten UNHCR on joutunut vähentämään juuri paluumuuttajien tukemista eikä pysty juurikaan huolehtimaan yhteiskunnan palauttamisesta jälleen jaloilleen.

Pienaseet

Pahojen pakolaiskriisien taustalla on yhä useammin väkivaltainen ilmapiiri, jossa tartutaan helposti saatavilla oleviin aseisiin. Maailmassa arvioidaan tällä hetkellä olevan noin 500 miljoonaa pienasetta, joilla surmataan vuosittain 300 000 ihmistä. Uhreista lähes 90 prosenttia on siviilejä.

Pienaseita riittää maailman kriisipesäkkeissä ja niitä saa halvalla. Aseilla ostettu hetken turvallisuus joutuu kuitenkin toistuvasti myös koetukselle, kun yhteisön ristiriidat halutaan ratkaista voimakeinoin. Asemiesten jengit lisäävät kehitysmaissa väkivaltaa, syventävät konflikteja ja lopulta luovat väkivallan kulttuurin, josta ei päästä eroon edes rauhan aikana.

Pakolaisuus kumpuaa usein juuri yhteisön sisäisestä väkivallasta, ei välttämättä järjestyneiden osapuolien välisistä sotatoimista. Ruandan ja Burundin kansanmurhissa naapurit surmasivat toisiaan eikä selviä rintamalinjoja tahdo löytyä esimerkiksi Liberian, Ugandan tai Kolumbiankaan sisällissodista. Paxin lukijat muistavat hyvin Itä-Timorin mustan syyskuun 1999, jolloin Indonesian tukemat pyssymiehet ajoivat satojatuhansia itätimorilaisia pois kodeistaan.

Helposti kannettaviin pienaseisiin lasketaan kaikki käsiaseet, kranaatit ja henkilömiinat. Niiden valmistaminen on halpaa ja YK:n tietojen mukaan asetehtaita toimii jo 55 maassa. Koska pienaseet ovat myös erittäin kestäviä, niitä riittää kylmän sodankin ajoilta vielä yllin kyllin. Esimerkiksi Somaliaan ja Angolaan laivatut arsenaalit ovat levinneet Afrikan kriisipesäkkeestä toiseen.

Tilannetta voitaisiin parantaa asekauppaa rajoittamalla, mutta suuret viejämaat eivät tähän mielellään suostu. Voimassaolevat sopimukset rajoittavat lähinnä laitonta asekauppaa, eivätkä koske suuria länsimaisia valmistajia. Jos pienaseongelmaa vertaa huumeongelmaan, teollisuusmaiden ratkaisut ovat nurinkurisia: huumekaupassa pyritään vaikuttamaan tuottajamaihin, asekaupassa kritisoidaan yksinomaan aseiden räikeimpiä väärinkäyttäjiä!

Pakolaiseksi Bogotan slummeihin

Sisällissota ajoi viime vuonna yli puoli miljoonaa kolumbialaista pois kodeistaan. Kolumbialaisia harvoin lasketaan virallisiksi pakolaisiksi, mutta viime vuosina satojatuhansia on pysyvästi poistunut maasta turistiviisumin turvin. Vuoden 2001 alussa Kolumbiassa arvioidaan elävän jopa 2 100 000 maan sisäistä pakolaista.

Useimmat ovat pienviljelijöitä tai pikkukaupunkien asukkaita, joiden täytyi paeta vasemmistosissien, oikeistolaisten puolisotilaallisten joukkojen ja armeijan välisiä taisteluita. Pakolaiset vaeltavat kohti suurimpia kaupunkeja ja etsivät suojaa niiden laitamilta. Bogotan slummeissa asuu satojatuhansia rutiköyhiä pakolaisia, joiden turvallisuus ei väkivallan läpitunkemissa esikaupungeissa ole parantunut juuri lainkaan. Pakolaiset pääsääntöisesti työskentelevät matalapalkkaisissa sekatöissä, kuten rakennus- ja tietyömailla, siivoajina tai puolilaittomina kaupustelijoina.

Kolumbian sisällissodan uhreja on paljon. Sissiliike FARC murhaa ja sieppaa pääasiassa valtion viranomaisia, liikemiehiä, kansalaisvaikuttajia tai heidän tukijoitaan. Eniten pelkoa kuitenkin aiheuttavat FARC:n värvääjät, jotka pakottavat lapsia sissiliikkeen sotilaiksi.

Vasemmistosissejä vastaan perustetuilla puolisotilaallisilla joukoilla on vieläkin synkempi maine. Heidän väitetään puolustavan paikallisia sissejä vastaan, mutta käytännössä he karkottavat pienviljelijöitä mailtaan suurtilallisten laskuun. Kolumbian hallituksen arvioiden mukaan puolisotilaalliset joukot olivat viime vuonna vastuussa yli 70 prosentista väkivaltaa paenneista kolumbilaisista.

Kolumbiaa pidetään tällä hetkellä maailman vaarallisimpana maana. Satunnaisen väkivallan lisäksi maassa tapahtuu eniten poliittisia murhia ja ihmisryöstöjä, joihin myös valtiovallan uskotaan sekaantuneen. Monet hallituksen edustajat tukevat puolisotilaallisia joukkoja ja käytännössä sallivat syrjäseutujen joukkomurhat. Väkivaltaan on tiukasti kietoutunut myös huumekauppiaita ja muuta järjestäytynyttä rikollisuutta.

Yhdysvallat on yrittänyt rauhoittaa sisällissotaa mittavalla tukipaketilla. Yhteensä 1,3 miljardin dollarin summasta on tuettu poliisia, kokapensaan viljelystä luopumista, pakolaisapua ja ihmisoikeusprojekteja. Valtaosa, 519 miljoonaa, annettiin kuitenkin aseapuna Kolumbian armeijalle, vaikka kriisi tuskin päättyy sotilaalliseen ratkaisuun.

Sudanin syvä sisällissota

Sisällissota syttyi Sudanissa vuonna 1983 ja jatkuu yhä. Vallasta taistelevat Khartumin muslimihallitus ja Etelä-Sudanin oppositio, jotka ovat pääasiassa kristittyjä tai perinteisten uskontojen kannattajia. Sudanilaiset jakautuvat paitsi uskonnoltaan myös kulttuurisesti, poliittisesti ja ihonväriltäkin pohjoiseen ja etelään. Sodassa arvioidaan kuolleen noin kaksi miljoonaa ihmistä ja neljä miljoonaa on joutunut pakenemaan taisteluja.

Sisällissodassa ei ole muodostunut selviä rintamalinjoja ja molemmat osapuolet ovat sotineet toistuvasti myös keskenään. Esimerkiksi Nuer-kansan jakautuminen hallitusta kannattaviin ja vastustaviin ryhmiin on kiihdyttänyt heimon sisäistä väkivaltaa. Etelä-Sudanissa taistelevat armeijan ja kapinallisten lisäksi hallituksen tukemia kirjavia puolisotilaallisia ryhmittymiä ja kapinallisia vastustavia eteläsudanilaisia.

Taistelut ovat tänä vuonna riehuneet pahimmillaan Sudanin lounaisissa provinsseissa, joista hiljan alettiin pumpata öljyä. Öljytulojen ansiosta hallitus on kaksinkertaistanut sotilasmenonsa vuoden 1998 jälkeen. Hallituksen joukot käyttävät öljy-yhtiöiden rakentamia lentokenttiä ja teitä hyökkäyksissä paikallista väestöä vastaan. He käyttävät poltetun maan taktiikkaa, jonka tarkoituksena on häätää arvokkaaksi käyneen alueen asukkaat yhtiöiden tieltä.

Humanitaaristen järjestöjen toiminta on Sudanissa erittäin vaikeaa. Hallituksen lentokoneet ovat pommittaneet toistuvasti pakolaisleirejä ja rajoittaneet avustuskuljetuksia Etelä-Sudaniin. Puolisotilaalliset joukot ovat myös surmanneet useita avustustyöntekijöitä ja tulittaneet Punaisen Ristin lentokoneita.

Kriisi pahenee päivä päivältä. YK:n ruokaohjelman mukaan kuivuus ja riittämätön ruoka-apu ovat aiheuttaneet öljyntuotantoalueen pakolaisleireillä 24 prosentin aliravitsemuksen. Sadot ovat epäonnistuneet ja karjaa kuollut runsaasti. Ruoka-apuun tarvittavia varoja ei ole yksinkertaisesti saatu koottua ja hallitus on häirinnyt vähiä kuljetuksia säännöllisesti. Khartumin hallitus on uhannut tiukentaa myös avustustyöntekijöiden maahanpääsyä.

Sudanin pakolaisongelmaan on alettu maailmalla vihdoin herätä. Yhdysvallat yrittää välittää kriisissä ja myös Suomi kantaa kortensa kekoon. Ensimmäiset kiintiöpakolaiset pääsivät perille elokuun lopussa ja marraskuun alkuun mennessä koko 112 eteläsudanilaisen ryhmä on tullut Suomeen. Koska sisällissota tuskin päättyy lähiaikoina, sudanilaisia otetaan kiintiöpakolaisiksi kenties jatkossakin.

Artikkeli on alunperin ilmestynyt Pax-lehdessä (3/2001)

KALLE MUSEOT MENNYT RAUHA TAIDE POLKUJA PORTFOLIO