> RAUHA

> PASIFISTIN TYÖPÖYDÄLTÄ

Muuttuuko rauhanturvalaki?

Rauhanturvalain muuttamisesta taisi tänä vuonna tulla se turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon kuuma peruna. Selontekojen yhteydessä on perinteisesti ollut muutamia avainkysymyksiä kokonaisuuden saadessa hiljaisen hyväksynnän. Keskustelu ohjautui rauhanturvalakiin, vaikka itse selonteossa vain todetaan, että hallitus harkitsee lain muuttamista - välttämättä esitystä ei siis tehtäisi.

Asian ennakoiminen on johtanut siihen, että esimerkiksi maakuntajoukoista, siviilikriisinhallinnan aliresurssoinnista tai hornetien rynnäkköaseistuksesta, yleisen asevelvollisuuden keventämisestä puhumattakaan, saatu juurikaan herätettyä keskustelua julkisuudessa. Rauhanturvalain muuttaminen taitaa vain olla sopivin aihe oppositiopolitiikkaa, presidenttipeliä sekä Suomen ulkopoliittiseen linjaan liittyvää saivartelua ajatellen.

Rauhanturvalain muuttaminen ei ole millään muotoa yksinkertainen kysymys. Tällä hetkellä rauhanturvalaki estää Suomea osallistumasta "rauhaan pakottamista" vaativiin tehtäviin ja edellyttää operaatioilta joko Yhdistyneiden Kansakuntien tai Etyjin mandaattia. Kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa suomalaisjoukot ovat usein olleet liikkeellä muita rajoitetuimmin valtuuksin.

Euroopan unionin yhteisen turvallisuuspolitiikan peruslinjana on se, että EU nojaa YK:n peruskirjan periaatteisiin, mutta ei maailmanjärjestön asettamiin velvoitteisiin. Esimerkiksi turvallisuusneuvostolla ei ole auktoriteettiasemaa suhteessa EU:n kriisinhallintaan. Eurooppalaisessa keskustelussa EU:n on kuitenkin ajateltu tukevan juuri YK:n toimintaa, mutta YK-mandaattia ei edellytettäisi maailmanjärjestön mahdollisten toimintavaikeuksien vuoksi. Pelko taistelujoukkojen käytöstä omapäisiin sotaretkiin on toki pieni, koska kriisinhallintaoperaatioihin tarvitaan 25 maan yksimielinen päätös, eikä 20 000 miestä edes riitä laajaan sodankäyntiin.

Rauhanturvalain muotoilulla Suomi voi osaltaan tukea YK:n uskottavuutta. Euroopan unionin asettaminen Yhdistyneiden Kansakuntien veroiseksi maailmanpolitiikan auktoriteetiksi raottaa ovea muullekin kuin hyväntahtoiselle kriisinhallinnalle. Jos uudessa rauhanturvalaissa ollaan valmiita vain nojaamaan YK:n peruskirjan periaatteisiin, joku voi ryhtyä meilläkin lukemaan peruskirjaa kuin piru Raamattua. Irakin sodan alla Yhdysvallat katsoi toimivansa YK:n periaatteiden mukaisesti. Se, että kansainvälisen politiikan asiantuntijat ja maailmanlaajuinen mielipide olivat tulkinnasta eri mieltä, ei estänyt sotaa.

Tiukka rauhanturvalaki toimii hyvänä selkänojana, jos Suomea pyydetään osallistumaan erilaisiin sotaoperaatioihin. Irakin sota on huolestuttava esimerkki siitä, miten oikeistolaisten hallitusten johtamat EU-maat lähtivät sotaan vastoin kansalaismielipidettä, koska lainsäädäntö ei rajoittanut hallituksen sotaintoa. Nykymallinen rauhanturvalaki estää seikkailupolitiikan ja siihen vetoamalla valtiojohto voi myös torjua kiusalliset avunpyynnöt.

On siinä tietysti se moraalinenkin puoli. Voimmeko edellyttää muiden valtioiden noudattavan YK:n päätöksiä, jos emme itse olisi siihen enää valmiita? Kaksinaismoralismi on toki ollut Suomen poliittisena ohjenuorana monesti aiemminkin, mutta YK:n päätösvaltaa tulisi maailmanpolitiikassa kunnioittaa viimeiseen saakka.

Pääkirjoitus on alunperin ilmestynyt Pax-lehdessä (4/2004)