> RAUHA

> PASIFISTIN TYÖPÖYDÄLTÄ

Suojeluskuntatalo jokaiseen lähiöön

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämisessä on siirrytty tuumasta toimeen. Eduskunnan viime syksynä hyväksymässä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa päätettiin perustaa maakuntajoukot, joiden runkona ovat vapaaehtoiseen harjoitteluun sitoutuvat reserviläiset.

Joukot aloittavat toimintansa vuonna 2008, joten tänä ja ensi vuonna Puolustusvoimat rakentaa joukkojen tarvitseman organisaation ja houkuttelee halukkaita osallistujia. Viidessä maakunnassa on jo aloitettu 20 000 vapaaehtoisen kokoaminen ja tiloja etsitään eri puolilta maata. Virallisesti puhutaan maakuntajoukoista, mutta esimerkiksi maanpuolustusaktiivien omissa keskusteluissa vertaillaan tulevaa toimintaa Ruotsin kodinturvajoukkoihin, Yhdysvaltojen kansalliskaartiin ja sotien välisen ajan suojeluskuntiin.

Ja miksi ei verrattaisi. Maanpuolustuskoulutus ry:n yhteyteen rakennetaan toimintakeskusten verkosto, joiden puitteissa maakuntajoukot toimivat, järjestävät koulutusta ja tekevät yhteistyötä eri viranomaisten ja esimerkiksi pelastusalan järjestöjen kanssa. Puolustusministeri Seppo Kääriäisen mukaan toimintakeskuksia tulee Suomeen 100-150. Määrä on varsin suuri, kun niitä ruvetaan sijoittamaan kartalle. Jos nämä uuden ajan suojeluskuntatalot sijoitetaan suhteutettuna asukaslukuun, niitä tulee yksi 30 000-50 000 suomalaista kohden. Esimerkiksi Helsinkiin perustetaan 10-15 toimintakeskusta. Niitä olisi silloin suunnilleen yhtä paljon kuin ammattikouluja.

Maakuntajoukot voivat antaa myös virka-apua siviiliviranomaisille. Tämä oli kansanedustajien helppo hyväksyä, kun asia esitettiin eksyneiden haravoimisena metsästä, öljyonnettomuuden torjuntana tai liikenteen ohjauksena uuden kauppakeskuksen avatessa oviaan. Mutta esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla harjoittelevan Hiidenrykmentin tuore koulutusohjelma kertoo jostain aivan muusta. Ilman asetta hoidettavia virka-aputehtäviä varten joukoille opetetaan psykologiaa ja voimankäyttöä. Lisäksi erityisesti virka-aputehtäviin liittyvää koulutusta annetaan aiheesta "sotilaallisen voiman käyttö aseen kanssa". Vaikka mielikuvitukseni on vilkas, en pysty keksimään yhtään sellaista rauhanajan tilannetta, jossa tarvittaisiin ammuskelevia maakuntajoukkoja.

Maakuntajoukoissa huolestuttavalla tavalla vapaaehtoinen kansalaistoiminta ja väkivallan käyttö yhdistyvät. Hyvää tarkoittava toiminta ylittää hyvin helposti laillisuuden rajat. Esimerkiksi Lahden seudulla maanpuolustusaktiivit järjestivät jo 1990-luvun lopulla yksityisiä sotaharjoituksia kovapanosammuntoineen. Osa käytetyistä aseista oli laittomia ja osa saatiin Puolustusvoimien varastoista, lainvastaisesti nekin. Lahdessa jouduttiin sattumalta oikeuteen, mutta vastaavia tapauksia voi olla muitakin.

Todella vaaralliseksi toiminta menee silloin, kun maanpuolustustouhu saa poliittisesti värittyneitä piirteitä. Puolustusministeriön julkistamissa mietinnöissä on pohdittu hävettävän vähän sitä, millaisia poliittisia toimijoita näistä keskuksista voi esimerkiksi kunnalliselämässä tulla. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen selvitystyöryhmä kantoi huolta vain siitä, että joukkoihin saatetaan julkisuudessa suhtautua kriittisesti. Hui sentään. Imagon kiillottamisen sijaan oleellisempaa olisi kai keskittyä minimoimaan mahdollisia ongelmia ja kehittää vapaaehtoisen maanpuolustuksen demokraattista valvontaa.

Pelkkä todennäköisyys puhuu sen puolesta, että jossain vaiheessa maakuntajoukot tulevat syyllistymään ylilyönteihin. Jos vuonna 2010 Suomessa on sata maakuntajoukkojen toimintakeskusta ja niissä häärää 50 000 reserviläistä, mahtuu tuohon joukkoon monenmoista viheltäjää. Jokaisella toimintakeskuksella tulee varmasti olemaan oma aktiivisin sisäpiirinsä, johon luultavasti hakeutuvat myös ne kiihkomielisimmät sotaintoilijat. On turha ajatella heidän edustavan jonkinlaista maltillista suomalaismiestä niin asenteellisilla kuin poliittisillakaan mittareilla tarkasteltuna.

Pitäisi tarkkaan seurata, millaista väkeä maakuntajoukot vetävät puoleensa, mihin suuntaan he ohjaavat järjestöjen toimintaa ja ennen muuta millainen suhde maakuntajoukkojen aktiiveilla on politiikkaan. Nämä olivat juuri niitä asioita, jotka tekivät suojeluskunnista vaarallisia suomalaiselle yhteiskunnalle 1920- ja 30-luvuilla - eivät ampumaleirit tai suunnituskilpailut sinänsä.

Pääkirjoitus on alunperin ilmestynyt Pax-lehdessä (3/2005)