> RAUHA

> PASIFISTIN TYÖPÖYDÄLTÄ

Mihin ytimiin meitä viedään?

Syksyn tärkein puheenaihe on tietysti Euroopan unionin hallitustenvälinen konferenssi ja sen ympärillä kieppuva turvallisuuspoliittinen väittely. Mediassa Suomen valtiojohdosta on maalailtu unionin kapinakenraaleja, jotka yrittävät estää suurvaltojen vallankaappauksen ja EU:n militarisoimisen. Kotimaassa puoluekentän eri laidoilta vihjaillaan joko Nato-jäsenyyden ajankohtaisuudella tai HVK:n uhkaavan viedä Suomen sotilasliiton jäseneksi. Itse EU:n turvallisuuspolitiikan sisältö tuntuu jäävän hyvin epäselväksi.

Suomalaisten suhtautuminen Nato-jäsenyyteen on onneksi pysynyt alhaisena. Irakin sodan aikana kannatus kävi alimmillaan 11 prosentissa, mutta syksyn keskustelun aikana jäsenyyttä ei ole missään vaiheessa tukenut edes viidennes suomalaisista. Sen sijaan EU:n yhteiseen puolustukseen suhtautuu myönteisesti noin puolet kansasta.

'Nato-jäsenyys ei voisi olla vähemmän ajankohtainen kuin se nyt on. Sotilasliitto on Irakin kriisin jäljiltä sekaisin, josta se vähään aikaan tuskin toipuu. Samalla Suomen turvallisuusympäristö vakautuu entisestään Baltian maiden liittyessä Euroopan unioniin, eikä Suomeen kohdistu mitään sotilaallista uhkaa. Oli kysymys mikä tahansa, Nato-jäsenyys on väärä vastaus.

Suomalaisten myönteisempi suhtautuminen Euroopan unionin puolustusyhteistyöhön selittyy osin Naton historiallisella painolastilla. EU:n ei uskota osallistuvan sotaretkiin esimerkiksi Irakissa eikä unionille näyttäisi kehittyvän yhteistä ydinasepolitiikkaa. Oikeastaan onkin yllättävää, kuinka vähän keskustelua kysymys unionin turvatakuista on herättänyt. Harvat keskustelijat näkevät unionin turvallisuusyhteistyön mahdollisuutena: sitä pidetään joko väylänä Nato-jäsenyyteen tai pelkkänä solidaarisuuden ilmauksena.

Euroopan unionin tiivistetyn puolustusyhteistyön kannattajat perustelevat Suomen osallistumista unionin kehittämisellä. Sen sijaan, että puhuttaisiin vain epämääräisesti päätöksentekoon osallistumisesta, toivoisin keskustelua siitä, millainen turvallisuuspolitiikka voisi tuottaa hedelmällisiä tuloksia. Jos asiaa ajatellaan vain yhteisen puolustuksen näkökulmasta, ei sillä ole rauhanliikkeen näkökulmasta paljon annettavaa.

Natoon verrattuna EU:n yhteinen turvallisuuspolitiikka voi erota juuri siinä, että kyse ei ole vain sotilasyhteistyöstä. Toiminta painottuu parhaimmillaan konfliktien ennaltaehkäisyyn, liennytykseen ja siviilikriisinhallintaan, mikä sopii huomattavasti paremmin EU:n ideologiaan kansojen rauhanomaista yhdessäoloa vahvistavana instituutiona. Rauhanomaiselle konfliktinhallinnalle on maailmassa huomattavasti enemmän tarvetta kuin lisää vihaa lietsoville ennaltaehkäiseville iskuille. Rauhanliikkeen kanta uuteen perustuslakiin riippuukin siitä, millainen rooli tulevassa yhteistyössä annetaan vanhanaikaiselle sotilaalliselle puolustukselle suhteessa rauhanomaiseen konfliktinehkäisyyn.

Artikkeli on alunperin ilmestynyt Pax-lehdessä (3/2003)