> MENNYT

Nyljettävät ja nylkyrit

Karl Kautskyn ihmiskuva ennen 1. eduskuntavaaleja suomennetuissa teksteissä

1. Lähtökohtia

Työväenliikkeen paavi

Karl Johann Kautsky (1854-1938) oli Saksan tärkein sosialistinen teoreetikko, joka pyrki rakentamaan marxilaisuudesta työväenliikkeen ohjelman. Kautskyn isä oli prahalainen teatterimaalari ja äiti näyttelijätär sekä kirjailija. Kautskyn isä oli poikansa mukaan lähtöisin proletariaatista ja äiti köyhistä pikkuporvareista. Prahassa syntynyt Kautsky muisti lapsuutensa onnelliseksi, vaikka perhe elikin puutteessa. Kautsky oppi lukemaan viiden vanhana, kävi sittemmin luostarikoulua ja kannatti tšekkien nationalismia, kunnes uutiset Pariisin kommuunista 1871 johdattivat hänet sosialismiin.

Kautsky liittyi ensin Itävallan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen vuonna 1875 ja julkaisi pian ensimmäisen sosialistisen tutkimuksensa, jota ei juurikaan arvostettu. Vuonna 1880 hänet kutsuttiin zürichläisten sosialistien joukkoon, ja sitä kautta Kautsky ajautui Lontooseen, jossa tutustui Marxiin ja Engelsiin. Tärkeimmän työnsä hän aloitti vuonna 1883 perustamalla Die Neue Zeit -lehden. Kautsky popularisoi marxilaisuutta tehokkaasti ja lyöttäytyi politiikassa yhteen puoluejohtaja August Bebelin kanssa. Kautsky määritteli SPD:n vallankumoukselliseksi, mutta ei vallankumousta tekeväksi puolueeksi, jonka taktiikka perustui luokkapuhtauteen.

Karl Kautskylle, työväenliikkeen paaville, sosialismi oli ennen kaikkea tiedettä - aatteessa ei niinkään ollut kyse moraalista tai etiikasta. Sosialistisen tieteen teorioiden tuli tukea työväen joukkoliikettä. Kansainvälisesti hän oli Toisen Internationaalin tunnustetuin teoreetikko, vaikka myötäilikin Marxia ja erityisesti Engelsiä. Dick Geary väittää Kautskyn sosialismin sopineen hyvin keisarilliseen Saksaan, mutta hänen optimistinen fatalisminsa ei voinut toimia maailmansodan jälkeen. Kautsky kuoli natsien vainoamana Amsterdamissa vuonna 1938.

Siltasaaren linja

Suomessa marxilaisuuteen perehdyttiin aluksi juuri Kautskyn välityksellä. Hannu Soikkasen mukaan juuri vuonna 1899 suomeksi ilmestynyt Erfurtin ohjelma vaikutti työväenliikkeen kärkiryhmään käänteentekevästi. Johto omaksui luokkataisteluun perustuvan näkemyksen ja nosti Kautskyn johtavaksi auktoriteetiksi, vaikka sosialistinen julistus oli vuosisadan vaihteessa yhä varsin värikästä. Sosialistinen aatesisältö nätiin loogisena ja dogmaattisena kokonaisuutena, jossa vain Kautskyn ja Marxin ajatukset olivat oikeaoppisia.

Auktoriteetin tarvetta kuvaa hyvin se, että Forssan puolueohjelman 1903 kirjoitti juuri Erfurtin ohjelman kääntäjä J. K. Kari. Kautskyn käsityksiä myötäili erityisesti Työmiehen päätoimittaja ja SDP:n puheenjohtaja Edvard Valpas, jota vastustivat tamperelainen Kansan Lehti ja Yrjö Mäkelin, myöhemmin Bernsteinia mukailevat revisionistit. Oikeaoppisiin kuuluivat myös Otto Wille Kuusinen ja Sosialistisen Aikakauslehden ympärille ryhmittyneet radikaalit. Kautskylaisuus löi leimansa koko työväenliikkeeseen ja näkyi vielä Raoul Palmgrenin ajattelussa 1930-luvulla.

Ihmiskuvan ongelma

Proseminaariesitelmäni tarkoituksena on hahmotella Karl Kautskyn ihmiskuvaa. Hänen asemansa suomalaisessa työväenliikkeessä oli kiistaton, mutta työväentutkimus ei ole liiemmälti keskittynyt hänen tekstiensä vaikutukseen. Aion perehtyä Kautskyn käsityksiin erilaisista, lähinnä luokka-asemansa pohjalta määritellyistä ihmisistä ja ihmistyypeistä. Yritän löytää, kuinka johdonmukaisesti Kautsky kuvasi ihmistyyppiensä olemusta, tekoja tai ajatuksia ja millaisen kuvan hän näin antoi eri yhteiskuntaryhmistä. Tutkimukseni ajatus ei ole se, että kirjoittaja paljasti näin jotain itsestään, vaan hajanaisten luonnehdintojen kautta voin koota Kautskyn opillisen teorian uudelleen arkipäivän tasolle.

Sinänsä Kautskyn puhtaan teoreettisista ja moralisointia kaihtavista kirjoituksista paljastuu toinen taso, joka heijastelee opillisia rakennelmia. Osa luonnehdinnoista on loogisesti harkittuja ja huolellisia, mutta kuitenkin kuva on erilainen. Se ei vain kerro, kuinka Kautsky näki maailman, vaan myös sen, kuinka oikeaoppiset agitaattorit yhteiskunnan kuvasivat. Kuten Jari Ehrnrooth väitöskirjassaan, minä käsittelen sosialistista oppirakennelmaa itsenäisenä diskurssina, jossa ideologit tai teokset eivät itsessään ole oleellisia. En kuitenkaan voi tavoittaa korpisosialistin lukukokemusta, vaan esitän, miten hän luokitteli ihmisiä, jos samastui kautskylaiseen julistukseen.

Suomennetut tekstit

Lähteinä käytän lähes kaikkia löytämiäni Karl Kautskyn tekstejä, jotka suomennettiin ennen ensimmäisiä, vuoden 1907 eduskuntavaaleja. Hannu Soikkanen käytti samaa aikarajausta väitöskirjassaan. Koska tutkimuskohteeni ei ole Karl Kautsky vaan kautskylaisuus suomalaisessa työväenliikkeessä, olen käyttänyt nimenomaan käännöksiä. En ole siksi huomioinut sitäkään, että Kautsky sai runsaasti vaikutteita ja teki tiivistä yhteistyötä muun muassa Eduard Bernsteinin kanssa.

Lähteissäni on viisi kirjaa ja muutamia artikkeleita, jotka ovat ilmestyneet Sosialistisessa Aikakauslehdessä ja Työmiehen Illanvietossa. Olen rajannut pois teokset, jotka ilmestyivät vuoden 1907 aikana, koska ne eivät ehtineet vaikuttaa vaalitaisteluun. Suomennetuissa teoksissa oli muun muassa Kautskyn ensimmäinen, vuonna 1887 saksaksi ilmestynyt popularisointi, Karl Marx’in taloudelliset opit. Suomeksi julkaistiin ensimmäisenä Kautskyn suosituin teos Erfurtin ohjelma. Toinen menestys oli Yhteiskunnallinen Vallankumous, joka ilmestyi Saksassa revisionismista käydyn kiistan yhteydessä vuonna 1902. Lisäksi tutkimallani ajanjaksolla suomennettiin Sosialismin Historia I ja kiusallinen Sosialidemokratia ja maatalouskysymys. Tuire Kososen laskelmissa kaikki olivat neljäntoista yleisimmän nimikkeen joukossa työväenyhdistysten kirjastoissa vuosina 1905-1918, vaikka niitä ei olisi välttämättä juuri luettukaan.

Neljä tasoa

Käsittelyssäni siis oletan, että Kautskyn tekstit perustuivat myös tunteisiin vetoavaan julistukseen ja lukijat sisäistivät tämän julistuksen. Käytännössä käytän yksinkertaista tekstianalyysia: poimin ihmistyyppejä koskevia eksplisiittisiä määritelmiä, jotka jaottelen neljään päälukuun. Ensimmäinen käsittelee yhteiskunnan yleisiä rakenteita: yksilöllisyyttä, kansallisuutta, tuotantojärjestelmää, tietoa, valtiota ja historiaa. Tämän johdatuksen jälkeen siirryn Kautskyn käsityksiin kapitalisteista, työläisistä ja viimeisenä taantumuksellisista luokista, joiden täytyi kehittyäkseen liittyä proletariaattiin. Käyttämäni kolmijaon Kautsky esittelee itse Yhteiskunnallisessa Vallankumouksessa.

Lähdemateriaalin pirstoituneisuuden vuoksi katsoin parhaaksi ensin koota käsitykset ihmistyypeistä ja jättää ihmiskuvan analysoinnin viimeiseksi. Loppuun kirjoitankin yhteenvedon, johon kokoan siihen asti irralliset ihmiskuvat yhteiskunnaksi ja esittelen tutkimustulokseni. Tietyllä tapaa tehtäväni on purkaa Kautskyn yhteiskunta-ajattelu alkutekijöihinsä ja palauttaa se kiertotietä uuteen muotoon.

2. Maailman järjestys

Yksilö ja rotu

Karl Kautskyn ihmiskuva perustui pohjimmiltaan siihen, että tuotantotapa loi tarvitsemansa ihmiset ja yhteiskunnalliset rakenteet. Ihmisluonto ei ollut siis sekään muuttumaton. Tarpeet ja intohimot toki vaikuttivat ihmisiin, mutta silti Kautsky näki yksilön varsin mekaanisesti. Yksilö eli tuotantovoimien armoilla eikä määrännyt historian kulkua tai yhteiskuntaluokkien suhteita, vaikka saattoi joskus jouduttaa tai hidastaa kehitystä. Kautsky uskoi ennen kaikkea turvatun tulevaisuuden tuovan onnea - tietty elintaso ei riittänyt, tarvittiin nimenomaan mahdollisuus kehittyä. Onni kiteytyi kodissa, jonka omisti rakkaudelle, ystäville, kirjoille, aatteille ja unelmille.

Karl Kautsky ei ollut erityisen kansallismielinen ajattelija, vaan pikemminkin hän korosti kansojen ja rotujen samanlaisuutta. Isänmaallisuus oli kytkettävä luokkavastakohtiin: köyhälistöllä ei ollut isänmaata, mutta se tahtoi sen valloittaa. Kuitenkin hänen tekstinsä sisältävät runsaasti viittauksia, joita tänä päivänä pidettäisiin varsin rasistisina. Jo käsittelytapa oli voimakkaan eurosentristä, ja siirtotyöläiset, erityisesti neekerit eli mustanahkat ja kiinalaiset, hän esitti raakalaisina. Toisaalta Kautsky vastusti antisemitismiä, aikansa rotuvihaa, ja korosti, että etupäässä globaalit markkinavoimat liikuttivat ihmisiä, eivät rotujen erityispiirteet.

Työläisten tarpeet ja yhteiskunnan kehitys vaihtelivat kapitalistisissa maissa riippuen muun muassa juuri rotuominaisuuksista. Kehittyneimpinä Kautsky piti tietysti kotimaataan Saksaa sekä Yhdysvaltoja, joista Englanti oli jäänyt pahasti jälkeen. Sotaa lietsoivat Yhdysvallat, Englanti, Japani ja Venäjä, joiden ei tarvinnut pelätä köyhälistöään. Karl Kautsky ei ollut puhdas idealisti - hän esitti sekä rasistisia että militaristisia ajatuksia ja hyväksyi sodan Venäjää vastaan myös vuonna 1914.

Kapitalistinen yhteiskunta

Työväenliikkeen agitaatiossa keskeisintä oli kapitalistisen kurjuuden korostaminen. Kapitalismi syntyi Kautskyn mukaan kahtaalta käsityöläisten yhdistämisestä samaan työpajaan sekä työvaiheita jakamalla. Teoriassa tuotannon välikappaleet muuttuivat yksityisomaisuudeksi ja tämä omaisuus välittyi perintönä sukupolvelta toiselle. Historiallisesti kapitalismi perustui uuden ajan alun väkivaltaan ja anastuksiin.

Kapitalismi oli siirtynyt Kautskyn mielestä jo pisteeseen, jossa se ei enää vastannut kansan toiveita paremmasta, vaan tukehtui omaan lihavuuteensa ja keskittäisi kaiken omaisuuden lopulta yksiin käsiin. Koneet kilpailivat työstä ja pakottivat myös työmiehen vaimon ja lapset kitumaan tehtaissa. Työntekijän riistoa tukeva poliisivaltio osasi tosin peitellä yhteiskunnallisia epäkohtia taitavasti. Kapitalismi teki rakkaudestakin ulkokultaista, vieraanvaraisuus ja anteliaisuus unohtuivat. Se oli syypää sotiin, epävarmuuteen, hätään, prostituutioon ja rikoksiin, koska Kautsky uskoi koko järjestelmän perustuvan köyhyyteen.

Tilastomiehen maailmantuska

Kautskyn kirjoitukset olivat varsin poleemisia ja ristiriidassa aikansa tieteellisten näkemysten kanssa. Hän kutsui vastustajakseen poroporvarillista katederi-taloustiedettä, joka oli lopettanut tutkimisen ja alkanut vain puolustaa vallitsevia oloja piittaamatta tuotantotavan sivuvaikutuksista. Koska tiede lähinnä palvelikin pääomaa, taloustiede paljastui täysin tietämättömäksi satuiluksi ja puolueelliseksi taikauskoksi. Yhteiskuntatieteiden ohjenuorana kautskylaiset pitivät luonnontieteellistä metodia, vaikka luonnonlakeja ei sopinut suoraan soveltaa.

Tutkimuksessa tärkeänä Kautsky piti yhteiskunnallisten ilmiöiden tilastollista joukkotarkastelua ja materialistista historiankäsitystä, joka pyrki kokonaisuuksiin. Myös historiantutkimuksessa hän erotti selvästi sosialistien objektiivisen historian vanhoillisesta. Sosialismissa tiede pääsisi kukoistamaan, koska luokkarajat, valtiomahti eikä kirkko enää määräisi tutkimustuloksia. Tiedettä edistivät vain eteenpäin pyrkivät luokat ja yhteiskunnat.

Kautsky ei halunnut kuitenkaan korostaa liiaksi juuri koulun merkitystä kansan sivistämisessä ja luokkaerojen hävittämisessä, koska koulu jäisi tappiolle ollessaan ristiriidassa elämän opetusten kanssa. Silti "lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen, luonnontieteen, maantieteen ja tilastotieteen sekä poliittisen historian alkeet ovat ehdottomasti välttämättömiä jokaiselle, joka tahtoo tulla toimeen yhteiskuntakoneistossa", mutta näiden opetus ei vastannut ajan vaatimuksia. Koulu voisi korjata kasvatuksessa vanhempien puutteet: opettaa toveruutta, yhteistunnetta ja itsenäisyyttä. Kaikki lienevät arvoja, joita Kautsky toivoi kunnon proletaarillakin olevan. Väritöntä sanomalehdistöä hän vierasti, koska valtaosaltaan se myrkytti ja teki lukijansa selkärangattomiksi, vaikka toisinaan lehdistöä saattoi käyttää aseenakin.

Valtiovalta

Kautskylle valtio oli herraslaitos, joka ei palvellut sivistystä, vaan sysäsi sen kunnille. Valtiosta vapaiden kuntien itsehallinto saattoi lopettaa valtalaitosten byrokraattisen sorron. Preussilainen valtio tarvitsi Kautskyn mukaan kansan kasvatusta - ei toisinpäin. Vallan saaminen kunnissa ei kuitenkaan liiemmälti auttaisi vallankumousta.

Valtio oli kautskylaisittain luokkavallan välikappale, joka perusti voimansa hallitsevien luokkien suojelemiseen, väkivaltaan ja epäkohtien salailuun. Sotaleirimäinen valtio oli aina vihannut proletariaattia, koska se oli suurkapitalistien hallussa, niistä täysin riippuvainen ja totutti työmiehiä kapitalistiseen kuriin sekä verotaakkaan. Hallitukset eivät kuitenkaan toimineet yhtä sokean raivon vallassa kuin kapitalistiset tukijansa, vaikka parlamenteissa tuota luokkavihaa lietsottiin.

Moderni valtio oli lähes kaikkivoipa: sillä oli asetekniikka, luonnonvarat sekä virkakoneisto, mutta sen rikkaudet juonsivat likaisesta menneisyydestä. Tukiessaan kapitalistiensa intressejä valtiot ajautuisivat toistuvasti sotiin ja kapitalismin kypsyessä varustelumenot paisuisivat. Valtiollinen vallankumous pystyi Kautskyn mielestä tällaiset epäkohdat korjaamaan. Hän ei ehkä uskonut maailman enää liiemmälti muuttuvan: se vain piti ottaa haltuun.

Historian edistysaskeleet

Kautsky väitti sosialismin aatesisällön edistyneen jo antiikista lähtien ja tunsi voimakasta sympatiaa kaikkia kommunisteja kohtaan. Kommunismin kehityksessä oli kaksi virtausta: yläluokkaisten filosofien kommunismi ja rahvaan tasa-arvokommunismi. Historioitsijana hän huomioi kehityksen suunnan eikä hetkellisiä oloja ja vertasi luokkien elinoloja suhteessa aikalaisiinsa, koska näin aiempien vuosisatojen sorto näytti kapitalismiin johtaneelta kehitykseltä. Kautsky kutsui muun muassa 1500-luvun Münsterin uudelleenkastajia sosiaalidemokraateiksi, mikä osuvasti kertoo käsitteiden epämääräisyydestä.

Historia oli kehitystä kohti sosialismia. Eri aikoina sosialistiset virtaukset olivat tulleet esiin ja ottaneet yhteen taantumuksellisten voimien kanssa. Kautskylaisesta historiannäkemyksestä löytyivät siten hyvät ja pahat helposti. Hyvien kirjoihin pääsivät muun muassa ateenalaiset, Gracchuksen veljet, keskiajan kisällit, hussilaiset ja Thomas Münzer. Konnan rooliin joutuivat siten ilkeät spartalaiset, Rooman patriisit, käsityöläismestarit, paavit ja Martti Luther, jotka kukin vuorollaan olivat vastustaneet sosialismin riemukulkua.

Kurjuudessa oli kuitenkin paremman tulevaisuuden siemen, eikä kapitalismi ollut suinkaan suo, johon yhteiskunta vajoaisi. Tämän tuotantotavan häviö oli kuitenkin vain ajan kysymys eikä uuden yhteiskuntamuodon luominen vain toivottavaa vaan myös välttämätöntä. Taloudellisen kehityksen kiihdyttyä taidesuunnat, koneet ja teoriat vanhentuivat tiuhaan ja eriytyminen oli tehnyt mahdottomaksi yhdistää sivistyksen ja ruumiillisen työn. Kapitalismi oli suorittanut tehtävänsä.

Voiman ja kauneuden valtakunta

Taistelujen kautta maailma hiljalleen kypsyi kohti sosialismia. Koneiden ja suurteollisuuden aiheuttamat kärsimykset eivät olleet turhia, vaan tälle perustalle nousisi uusi kylvö, jolle kasvuvoimaa jo antoivat miljoonat köyhälistöruumiit. Sosialismissa kehittyisivät sopusuhtaiset, elämänhaluiset ja nautintokykyiset ihmiset, jotka veljellisen tasa-arvoisesti olisivat sekä luonnonvoimien että yhteiskunnallisen kehityksen työteliäitä herroja.

Sosialistinen järjestelmä ei Kautskyn mukaan kuitenkaan olisi jäykkä vaan monipuolinen ja vaihteleva eikä valmistaisi kaikille samanlaista kerjuupussia. Aineellisen tuotannon kommunismin sijaan henkisessä tuotannossa vallitsisi anarkismi: taide ja tiede voisivat vapaasti kukoistaa luokkaherruuden kahleista vapaina. Kautsky näki sosialismin vapauttavan yksilön valtion järjestämään, hyvinvoivaan ja turvalliseen yhteiskuntaan, jossa töihinkin mentäisiin mielihyvällä, pitämään hauskaa. Yksilön vapaa kehitys muokkaisi myös perhettä, jonka ei tarvitsisi enää perustua taloudellisiin siteisiin.

Jokainen tuotantotapa tarvitsi kuitenkin henkisiä voimavaroja, sosialismi ennen kaikkea järkevyyttä, kuria ja järjestäytymiskykyä, joita pääoma oli sitä varten kehittänyt. Vasta sosialismi loisi uuden luonnollisen, elämänhaluisen, kauneudesta iloitsevan ja nautintokykyisen ihmisen, joka olisi ylevä yli-ihminen esi-isiinsä verrattuna mutta ei tovereidensa rinnalla. Tämä yhteiskunta kohoaisi selvästi antiikin sivilisaatioita korkeammalle ja orjien sijaan korkeakulttuurin mahdollistivat sosialismissa koneet. Kautskylaiset tuntuivatkin luottaneen tekniikkaan lähes rajattomasti.

3. Nylkijäkapitalistit

Pöyhkeilyn rajat

Kapitalistisen tuotannon aika oli alkanut Marxin mukaan löytöretkien, alkuasukkaiden hävittämisen ja orjuuttamisen sekä ryöstämisen myötä. Tälle pohjalle kehittyi suurteollisuus ja epätasa-arvo, joiden luominen oli kapitalistiluokan maailmanhistoriallinen tehtävä. Tuotantoa hoitivat kuitenkin palkatut virkamiehet, ja kapitalistit kävivät yhtä tarpeettomaksi kuin läänitysherrat sata vuotta aiemmin - kapitalisti oli jo kehityksen este. Erotuksena näiden kahden sortajaluokan välillä oli Kautskyn mukaan vain se, että aatelin tylsistyneisyyden aiheutti rappeutuminen, mutta kapitalistin olemukseen kuului vetäytyminen yhteiskunnallisista velvollisuuksista. Vaikka kapitalistit eivät tuottaneetkaan mitään, he eivät olleet silti laiskoja, koska kiivas kilpailu pakotti heidät taistelemaan alituisesti keskenään. Myös kapitalistien elämä oli onnen kauppaa. Kapitalistiluokka vallitsi, se ei hallinnut.

Kapitalistin päähyveitä olivat säästäväisyys ja kyky akkumuleerata pääomaa kuten entisaikojen saiturit keräsivät kultaa ja hopeaa kirstujensa pohjille. Tätä rajatonta himoa pidetiin taloustieteellisenä hyveenä, vaikka kapitalisti teki hyvää vain itselleen. Porvariston elintapakin kasvoi samalla tuhlailevammaksi ja säädynmukainen elintapa oli jo liikesuhteiden takia välttämätöntä. Vain narrit ja heittiöt menettivät rahansa, kun rikkainkin miljonääri soi loistoa itselleen vain kemuissa, metsästyslinnoissa tai pelipaikoissa, vaikka kadulla samastui muihin ihmisiin. Kapitalistiluokka oli toki jakautunut rikkaisiin tyhjäntoimittajiin ja raatajiin, jotka kilpailivat keskenään. Vapaa-aikana heitä kiinnostivat vain mahdollisimman hengettömät harrastukset, koska voimat kuluivat keinottelussa. Kapitalistilla ei ollut aikaa, rauhaa eikä edes alkeellista sivistystä syventyäkseen taiteisiin tai tieteisiin: nämäkin he ostivat muilta.

Kapitalisti oli voitonriistäjä ja pakottaja, eikä koskaan alaistensa työtoveri. Häntä ei väsyttänyt, jos työaika olikin liian pitkä, eikä proletaari asunut hänen luonaan tai syönyt samasta pöydästä. Käsityöläismestari oli jakanut kurjuuden alaistensa kanssa mutta jäi jälkeen kapitalistista niin koneiden kuin kauppataitonsa takia. Kautsky näki esimerkiksi pörssin hyvin paheellisena huijauskoneistona ja vertasi kapitalistia omenavarkaaseen. Porvarikunta suojeli myös kirjanpitoaan sekä lietsoi sotaa tavalla, jota Kautsky ei voinut suvaita. Kapitalisti oli hänen mukaansa ennen kaikkea salakavalan vahingollinen ja aikansa elänyt olosuhteiden uhri.

Porvaria moneen lähtöön

Kapitalistiluokka ei ollut suinkaan yhtenäinen, vaan alituisen muutoksen ja kilpailun kourissa. Yleensä Kautsky käytti pelkkää kapitalisti-sanaa, mutta erotti kolme ryhmää: pikkuporvarit, teollisuus- ja rahakapitalistit. Teollisuuskapitalistit olivat säästeliäitä, pelkureita ja rauhaa rakastavia patriarkkoja, jotka kannattivat liberalismia ja parlamentarismia. He olivat tosin sulautumassa osakkeenomistajina häikäilemättömiin rahakapitalisteihin.

Pahin oli rahakapitalisti, uudenaikainen koronkiskuri, trustien ja monopolien herra. Hän kannatti yksinvaltiutta, militarismia, sotia ja valtiovelkoja. Finanssimies olikin uskalias, tuhlaavainen ja väkivaltainen keinottelija, joka osakeyhtiöiden ja pörssin avulla pyrki valtaamaan lisäarvoa itselleen ja määräsi valtakuntien politiikasta. Hän oli ennen kaikkea tarpeeton. Kautsky vertasi raharuhtinaiden valtaa keskiajan paaviuteen - molemmat riistivät pienempiä sortajia ja kaikki vihasivat heitä.

Inhottavimpia olivat kuitenkin pikku- eli poroporvarit, jotka aikanaan muodostivat porvarillisen vallankumouksen valiojoukon. Kautskyn mukaan pienporvaristo jakautui olosuhteiden pakosta kahtia: köyhälistöön vajonneisiin ja saastuneihin kapitalisteihin. Jälkimmäiset olivat ahdasnäköisiä, epäluotettavia ja horjuvia, ajattelivat vain paikallisia etujaan, työnsä katoavaa vapautta tai pientä omaisuuttaan. Poroporvarit kuvittelivat pärjäävänsä järjestäytymättä, vastustivat kaikkea edistystä ja parlamentarismia sekä sortivat alaisiin raa’asti. Köyhyys oli pikkuporvarille laiskuutta. He kannattivatkin taantumuksellista kansanvaltaisuutta, kuten anarkismia, antisemitismiä, nationalismia ja kristillisiä ryhmittymiä, jotka olivat edistyksellisen sosiaalidemokratian katkerimpia vihollisia. Tämä vanha porvaristo oli kuitenkin häviämässä pikkukaupan harjoittajiksi. Vain kouluja käymällä heidän lapsensa saattoivat säilyttää isiensä elintason - kyvykkäimmät luopuivat yrittäjän eloonjäämistaistelusta siirtyäkseen sosiaalidemokratian helmaan.

Silmänkääntäjät ja nylkijät

Kautsky uskoi kapitalistien huijaavan, tuudittavan köyhän rikastumisen toivolla tai näyttelemällä hyväntekijää. Samalla pääoma raiskasi metsät ja ryöstöviljeli maan autioksi. Kapitalisti kasvatti maaomaisuuttaan oikeusteitse, väärensi työsopimuksia sekä houkutteli viinaryypyin ylitöihin; lapsille riittivät limonadi ja leivokset. Hän saattoi pidättää osan palkasta itsellään tai vaati sen käytettäväksi tietyissä kaupoissa. Hienovaraisempi kapitalisti varmisti tuotteidensa menekin muodin alituisilla muutoksilla.

Keskeisintä sorrossa oli lisäarvon muodostaminen, jota Kautsky vertasi siihen, minkä varaskin ottaa toisen taskusta. Lisäarvo syntyi siitä, että vain muutamat ymmärsivät ostaa tavaroita, esimerkiksi työtä, alle niiden arvon ja myydä ylihintaan. Kapitalistit olivat pakottaneet samalla melussa ja huonossa sisäilmassa raatavat työläiset orjamaiseen kuriin, jota tehdas-Lykurgot valvoivat. Myös monopolit olivat osoitus kapitalistien sietämättömästä sorrosta, josta alihankkijat, rosvoavat loiset, veivät osansa. Kautskyn mieli-ilmaus kapitalistin toimintatavoista oli nylkeminen.

Lapsityön käyttäjiä Kautsky vertasi ymmärtämättömään isäntään, joka valjasti nuoren varsan kuormarattaiden eteen. Juuri tällaiset herrat pitivät silmällä mieluiten "hempeimmillään olevia impyitä." Kautskylaisessa kapitalismissa elivät erillään köyhien ja rikkaiden kansakunnat, ja kapitalistit olivat moraalittomia: esimerkiksi työmiehen palkasta voitiin vähentää aika, jonka tämä laiskotteli myrkyllisistä kaivoskaasuista taintuneena. Hän oli taikauskoinen ja kaksinaismoralisti, joka taisteli lihan himon ja synnintunnon välillä.

Porvariston likaisiin, ilkeisiin mutta historiallisiin tehtäviin kuului Kautskyn mukaan myös siirtomaiden anastaminen alkuperäisiltä asukkailtaan - siitä kapitalismi oikeastaan oli saanut alkunsakin. Siirtomaissa kapitalistinen tuotanto tosin käynnistyi vain väkivallalla, koska siellä riitti maata vielä viljeltäväksi. Siksi siirtomaapolitiikka tulikin kalliiksi, ja voitot menivät seikkailijoille. Aiempien vuosisatojen kaupalla, petoksilla ja ryöstöillä saadut rikkaudet vaihtuivat Kautskyn aikana jo kuumetauteihin ja selkäsaunoihin. Suomessa sosialistien imperialismin kritiikki tuskin herätti suurta kiinnostusta.

Sosiaalidemokratian mustamaalaajat

Kautsky väitti kilpailun heikentyneen yrittäjien liittoutumien ansiosta, myös työmarkkinoilla. Samaan aikaan kiristynyt ulkomainen kilpailu pakotti nylkemään työmiestä entistä enemmän ja taistelemaan työväenjärjestöjä vastaan. Tähän taisteluun liittyivät myös suurtilalliset, joiden halvat palkolliset uhkasivat muuttaa kaupunkiin. Kautskylaisille työn koneistaminenkin oli pääoman taistelukeinoja järjestäytyvää työväestöä vastaan.

Kapitalistien taistelukeinoista hienovaraisimpia olivat lahjominen ja hyväntekeväisyys, joilla Kautskyn mielestä kapitalisti "hajoitti ja hallitsi". Myös valtiollisten etuoikeuksien varoivainen jakaminen tai johtajien lahjominen olivat tätä hajoitustyötä. Epäkohtia peiteltiin myös vaivaistalojen, työlaitosten ja kuritushuoneiden avulla. Jos taistelut joskus päättyivät työväen voittoon, kapitalistit omivat vielä ansion lyöden ylpeinä rintaansa.

Väkivalta oli tosin sosialismin vahvistuessa yhä tavallisempaa. Keinoina käytettiin Kautskyn mukaan usein asevoimia ja verenvuodatusta. Sorrettujen johtomiesten mustamaalaminen oli yleistä väittämällä näiden esimerkiksi käyttävän yhteisiä rahoja omiin tarpeisiinsa. Herjaaminen ja valehtelu kuuluivat lähes luonnostaan sosialidemokratian vastustajien toimintaan.

Mihin heitä tarvitaan?

Kapitalisteja luonnehtivat Kautskyn mukaan yksin haitalliset ja halveksittavat piirteet, mutta jotain hyvääkin heissä saattoi olla. Porvaristokin ajoi toki aikanaan kansanvaltaisuutta, ja kapitalismi eteni pitkään taisteluna vapauden ja tasa-arvon puolesta. Porvaristossakin oli siis ajattelevia, herkkätuntoisia ja ennakkoluuloista vapaita henkilöitä, joihin sosialistinen oppi vaikutti. Toisaalta kapitalistiset ihmisystävät saattoivat ymmärtää tilanteen väärin ja tosiasiassa pahentaa työväestön asemaa. Filantropian ongelmana Kautsky piti sitä, että se pyrki vain köyhyyden lievittämiseen, ei poistamiseen.

Porvarilliset sivistyneet seurasivatkin köyhälistön ja sosialismin taistelua, koska he vaalivat vanhaa ihanteellisuutta valistuksen ja vallankumouksen ajoilta. He olivat kuitenkin harvassa, eivätkä uskaltaneet katkoa suhteitaan porvarikuntaan. Silti heidän huomionsa jo herätti työväestöä välinpitämättömyydestä. Porvareissa oli ammattitaitoisia, sivistyneitä maailmanmiehiä, jotka pärjäsivät erinomaisesti valtiopäivillä, vaikka parlamentin kautta hallitsivatkin alempia luokkia. Kautsky antoi arvoa myös tehtaiden ja trustien johtajille, joille vielä riittäisi töitä sosialistisen tuotannon järjestämisessä.

Kautskyn käsitys kapitalisteista vaikuttaa johdonmukaiselta: he olivat langenneet. Myös silloin, kun porvari yritti toimia köyhälistön hyväksi, hän epäonnistui. Käsittääkseni ihmiskäsitys pohjautui materialistiseen historiannäkemykseen: porvarit kuuluivat luokkaan, joka vielä hallitsi, mutta sen aika päättyisi pian.

4. Kärsivä työläinen

Proletarisoituminen

Työtätekevä köyhälistö ei omistanut, mutta piti työnsä avulla yhteiskuntaa pystyssä ja elätti kapitalisteja. Tämä vahvin luokka raatoi muiden ylellistä elämää varten, mutta Kautsky väitti sen vaikuttavan yhä enemmän muiden luokkien elämään ja ajatuksiin. Köyhälistö ei Erfurtin ohjelman mukaan kadehtinut kapitalisteja, vaan vihasi ja halveksi heitä. Tämä viha oli ensin pelokasta ja yksityistä, mutta yhteistunnon herättyä työläiset uskalsivat asettua julkiseen taisteluun herroja vastaan. Kapitalistinen järjestelmä auttoi solidaarisuuden kehitystä, koska se ajoi työntekijät samaan kurjuuteen. Kautsky esitti, että myös vapaa-aikanaan työmies oli kapitalismin palveluksessa, jolloin hän kulutti, lepäsi ja jatkoi sukuaankin kapitalistin hyväksi. Työmiehestä oli tullut tahdoton orja ja lisäarvon lähde, jonka kuollut työkalu oli laskenut ikeeseensä - työmies oli itsekin vain ikävystynyt koneiston osa.

Tehdas teki kautskylaisen työmiehen elämästä sisällötöntä, ja hänestä itsestään raunion, kapitalistin tahdottoman välikappaleen. Järjestäytynyt proletaari oli tottunut ammattiyhdistyksessä kansanvaltaiseen kuriin, ja pääoma tehnyt työteliääksi; hän ei voinut elää ilman työtä. Työn kurjuus kuitenkin kasvoi ja samalla epävarmuus talouden vaihtuvien suhdanteiden mukana. Uhkaava työttömyys olikin aina työmiehen pahin kirous, joka merkitsi kurjuutta, nöyryytystä ja rikosta. Koska sosiaalinen nousu oli ikuiseen köyhyyteen tuomitulle työmiehelle mahdotonta, hän tuli Kautskyn mukaan huolettomaksi ja kevytmieliseksi nauttiakseen vain hetkestä unohtaen tulevaisuuden.

Vaikuttaisi siltä, että Karl Kautsky kuitenkin haikaili vanhojen hyvien aikojen perään: köyhälistön vajoaminen oli alkanut heidän irrottamisestaan maaomaisuudesta, sulkemisesta ammattikuntien ulkopuolelle ja jatkui yhä koneiden voimin. Mutta samalla tavalla, kuten teollinen pääoma hallitsi kapitalistista tuotantoa, teollisuustyöläisten ajatukset ja tunteet alkoivat määrätä yhä enemmän koko työväestön mieltä. Näin halveksitusta ja rappiolle joutuneesta proletariaatista Kautsky uskoi muodostuvan uuden maailmanhistoriallisen voiman, työväenluokan. Kansankerrokset saattoivat kohota tai vaipua, mutta luokkatietoisuuden juurruttua varsinkin siveellinen vajoaminen kävisi mahdottomaksi. Lopulta työväenluokasta tulisi ainoa työtätekevä luokka, jonka toiminnasta koko yhteiskunta olisi riippuvainen.

Kautsky väitti, etteivät työläisten elinolot olleet juurikaan kohentuneet. Sen sijaan työväki ja kapitalistit olivat yhä vähemmän toistensa kanssa tekemisissä. Ero oli suurimmillaan asunnoissa, joihin työväki näki vähiten vaivaa: pukeutuminen ja ravinto olivat heille tärkeämpiä. Heikot asunto-olot kuitenkin rappioittivat proletariaattia Kautskyn mielestä kahta muuta enemmän - ahtaus ja likaisuus herätti työläisissä vain rikoksia, eläimellistä raakuutta ja hävyttömyyttä.

Kärsimisen sävyjä

Köyhälistö ei kuitenkaan ollut vielä vallankumousta varten riittävän yhtenäinen ja suljettu kokonaisuus. Proletarisoituneiden ja alati vahvistuvien teollisuustyöläisten lisäksi hahmotan neljä muuta ryhmää: maalaisköyhälistön, käsityöläiset, ryysyköyhälistön ja työläisaristokratian. Kautskyn ihannetyöläinen oli kaupunkilainen, joka asunto-oloja uhmaten luki sanomalehtiä, seurasi kulttuuria, kehitti itsestään yksilön ja kiinnitti lopulta huomiota asunto-oloihinsa. Vain teollisuustyöväestöllä oli rohkeutta asettua suoraan ylempiä luokkia vastaan. Tällaiseen itseymmärrykseen ei ollut mahdollisuuksia maaseudulla, jossa julkisen elämän ainoa keskus oli kapakka ja maalaisproletaaria valvoi hänen työnantajansa, ankara isäntä. Kautsky näkeekin, että kurjistuvalta maaseudulta pakenevat maalaisproletaraarit olivat herättämättä, henkisesti vajonneita ja taloudellisesti avuttomia. Agraarisessa Suomessa Kautskyn mielipiteitä ei maatalouden osalta voitukaan hyväksyä.

Proletariaatin synnyn Kautsky esitti usein käsityöläisten vastentahtoisena taantumisena. Taitavat käsityöläissällit olivat käyttäneet vielä työkaluja, eivätkä työkalut kisällejä, kuten teollisuudessa. Kautskylaiset näkivät aikansa käsityöläisten elävän jo teollisuustyöväkeäkin kurjemmissa oloissa ja kuolevan pian nälkään, koska he eivät tohtineet luopua ammatistaan siihen sidotun pienen omaisuuden takia. Tämä pääoma erotti heidät sosiaalidemokratian kannattajista ja vaikutti taantumuksellisesti.

Työläisylimystöksi Kautsky kutsui pöyhkeitä ja vanhoillisia työläisiä, jotka ajoivat etupäässä oman ammattikuntansa etuja käsittämättä sosialismia. He luulivat olevansa muita työläisiä ylempänä, mutta vajottuaan vielä heräisivät yhteistyöhön. Tämän harhan mahdollisti työskentely aloilla, joilla koneet ja naiset olivat vielä harvinaisia. Laskisin samaan ryhmään myös kaupan työntekijät sekä ammattimiehet, kuten insinöörit ja mekaanikot, jotka eivät kuuluneet varsinaisiin tehdastyömiehiin. Kautsky käytti esimerkkinä aatteen unohtaneista erityisesti englantilaisia työläisiä, joita kiinnostivat vain porvariston matkiminen ja ihailu, sisällötön jalkapallo sekä vedonlyönti. Ammattitaitoisen työväestön olisi tullut muodostaa proletariaatin taistelukuntoisin osa eikä yrittää epätoivoisesti kohota muiden yläpuolelle.

Käsityöläisten lisäksi teollisuustyöväestöön kohottiin myös ryysyköyhälistöstä. He olivat sekä työhön kykenemättömiä että työtä etsiviä, jotka eivät voineet muuta kuin kerjätä, elää prostituutiolla, pettää ja varastaa tai kuolla nälkään. He olivat tarpeeton, ainoastaan suvaittu, almuja nauttiva luokka, jollaiset joutuivat kautskylaisessa ajattelussa aina rappiolle. Ryysyköyhälistö eli kuokkavieraan tavoin liehakoinnista, nöyryydestä ja armeliaisuudesta eikä siksi hyötyisi rikkaiden perikadosta, vaikka vihasikin heitä. Se oli selkärangaton loiskasvi, jolle ominaista Kautskyn mukaan oli petollisuus ja arvostelukyvyttömyys. Ryysyköyhälistöön saattoi rinnastaa myös riistäjien palvelijakunnan, joka tunsi solidaarisuutta herroihinsa.

Naiskuva ja perhekäsitys

Kautskyn käsitykset naisista kertovat ehkä parhaiten hänen aikasidonnaisuudestaan. Vaikka hän vaati sukupuolten tasa-arvoa, kirjoitukset painottivat vahvasti miehistä näkökulmaa. Ensinnäkään hän ei käsittellyt tutkimissani teoksissa menestyviä, vaan lähes aina sorrettuja työläisnaisia. Kautsky rinnasti heidät kouluttamattomiin työläisiin ja väitti naisten joutuvan töihin vain kapitalismin tuoman kurjuuden pakosta, kun miesten ansiot eivät enää riittäneet. Naisten työssäkäynnin hän uskoi lisäävän prostituutiota. Kautsky pitikin heikkojen ja turvattomien naisten, ja erityisesti nuorten naisten, olevan helposti turmeltavissa.

Sosiaalidemokratian eteneminen kuitenkin parantaisi naisten asemaa ja palkkausta. Tekninen kehitys kevensi kotitöitä, jotka Kautsky yllätyksettömästi näki juuri kuuluvan juuri heille. Naisten tehdastyö teki säästäväisyyden ja järkevyyden kotitöissä mahdottomaksi ja rappioitti kodin. Naisten korkeakouluttautuminen oli myös pakon sanelemaa - ei turhamaisuus, tungettelevaisuus eikä ylpeys ollut tähän syypää. Vasta sosialismissa naisesta kehittyisi yhteiskunnan omistamissa suuryrityksissä työskennellessään miehen vapaa toveri.

Kapitalismi muutti myös perhettä: naiset ja lapset myytiin tehtaisiin, porvarilliset perhemuodot purkaantuivat ja suojelevasta perheenemännästä tuli taisteleva palkkatyöläinen. Vasta sosialismin mukana kehittyisi uusi perhejärjestelmä. Lapset tuli totuttaa työntekoon, ja heitä piti sivistää, eikä kasvatuksessa saanut Kautskyn mukaan olla liian ankara. Hän uskoi, että työnteko ja oppiminen tukivat toisiaan, mutta liian raskas lapsityö vieraan palveluksessa oli vahingollista, samoin yksipuolinen henkinen työ. Lapset piti kasvattaa hyödyllisyyteen.

Henkistyvä työläistö

Kone ja tehtaan kuri ryöstivät työstä kaiken henkisen sisällön, mikä Karl Kautskyn mukaan sai työläisen vaatimaan lyhyempää työaikaa - varsinainen elämä alkoi sen päätyttyä. Työn sisällöttömyys sai proletariaatin käyttämään vapaa-aikansa mahdollisimman henkevästi, vaikka tämä olikin vaikeaa - "lyhyt vapaahetki riitti vain kuolettamaan kurjuuden tunnetta väkijuomien tai sukupuolivietin huumauksessa". Verrattuna muiden luokkien tylsyyteen Erfurtin ohjelmassa oli silmiinpistävää köyhälistön tiedonjano, joka ei keskittynyt pieniin erikoisaloihin: työläinen tarkasteli totuutta, esimerkiksi metafysiikkaa, filosofiaa ja uneksi sosialististisesta yhteiskunnasta. Kautsky vertaakin työläisiä, aikansa syvällisimpiä ja jaloimpia ajattelijoita, antiikin filosofeihin.

Sivistymistä Kautsky piti edellytyksenä uuden tuotantotavan kehittämiselle ja vanhan arvostelulle, mutta sosialismin syntyminen ei toki vaatisi erinomaisia, laupeita, työnilon ja järjen enkeleitä - yksin kuria, järkevyyttä, järjestäytymistä ja silmien avaamisen. Työväestön elinehdoiksi Kautsky laskikin yhdistymis-, kokoontumis- ja painovapauden. Työväestö tahtoi kehittyä, vaikka konetyö ja liikkuminen ammatista toiseen aiheuttivat lapsesta asti ruumiin ja järjen kitukasvuisuutta. Silti kautskylaiset näkivät köyhälistön nousseen sekä siveellisesti että henkisesti koko 1800-luvun jälkipuoliskon. Vaikka köyhälistön oli vaikeaa itse tulkita yhteiskunnallisia oloja, heistä siitä huolimatta tuli materialisteja eli kautskylaisittain todellisuusfilosofeja, kun hallitsevat luokat vaipuivat taikauskoon.

Kautsky uskoi köyhälistön kasvavan raakalaisista sivistyksen säilyttäjiksi ja edistäjiksi. Tämä oli kuitenkin tapahtunut vain siellä, missä työväestö pysytteli erillään porvaristosta, koska työmiesten korkeampi elämänkatsomus ja jalot harrastukset johtuivat vallankumouksellisuudesta. Erfurtin ohjelmassa köyhälistön siveellinen uudelleensyntyminen nähtiin mahdolliseksi vain kapitalisteja vastustamalla - taistelu itsessään jalosti köyhälistöä. Suurteollisuudessa työskentelevien toverillinen yksimielisyys, yhteiskuri, tyydyttymätön tiedonjano ja pääoman vastustaminen leviäisivät siten koko työväenluokkaan. Köyhälistöstä kasvoi muuttoliikkeen myötä maailmankansalaisia, jotka vapautuisivat kansallisista ennakkoluuloistaan.

Punalippu liehuu

Työväenliikkeen tietomäärän ohella myös porvarillisten puolueiden toiminta vaikutti aatteen etenemiseen: "Sosialidemokratian tehtävä on saattaa köyhälistön luokkataistelu päämääränsä tuntevaksi ja niin tarkoituksenmukaiseksi kuin suinkin." Tähän päämäärään pyrittiin Kautskyn mielestä kansainvälisesti, ei haaveilijoiden vaan miljoonien työläisten valtuutettujen kesken ylittäen kansalliset erimielisyydet. "Vappujuhlat, mielenosotukset kansainvälisen työväensuojeluksen hyväksi, ovat muodostuneet todella suurenmoisiksi joukkojen katselmuksiksi ja kansainvälisen taistelevan köyhälistön voittojuhliksi."

Sosiaalidemokraatit samalla muodostivat kansanpuolueita, jotka kautskylaisten mielestä ajoivat vähäväkisten asiaa eivätkä pitäneet heitä vain äänestyskarjana. Niitä kannattivat työväen lisäksi myös muutamat kirjailijat, pikkuporvarit ja jopa tehtailijat, vaikka tärkein värväysalue oli taisteleva köyhälistö, jonka luokkaetuja sosiaalidemokraatit yksinomaan puolustivat. Työväenliike ei ajanut vain hetkellisiä taloudellisia tavoitteita, eikä epäröinyt käydä häikälemättömästi pääoman kimppuun. Sosiaalidemokraatit olivatkin perehtyneet yhteiskuntaan syvällisemmin kuin mitkään ryhmittymät aiemmin, koska heidän turvanaan oli pitkälle kehitetty taloustiede. Tiukkojen luokkataistelujen seuraaminen toi uusia jäseniä, ja Kautsky vertasikin liikkettä Anteus-jättiläiseen, jota tappiotkin vahvistivat.

Parlamentarismi sopi mainiosti luokkataistelijoille, koska työväestöä miellyttivät periaatteellisuus, järjestäytyminen ja kurinalaisuus. Vaalitaistelut herättivät köyhälistökerroksia ja yhdistivät niitä. Kautsky uskoikin vakaasti, että liikkeen päättäväisyys, voima ja tietoisuus päämäärästä vahvistuivat päivä päivältä, vaikka työväenluokan äkillinen menestys saattoikin vielä vahvistaa vastustajien rivejä. Kautsky arvioi, että työväenliikkeeseen osallistuminen tuotti samanmielisille jäsenilleen elämäniloa ja valoisuutta. Hän kutsuikin sosialismia iloiseksi sanomaksi, uudeksi evankeliumiksi.

Luokkataistelun luonne

Vaikka köyhälistö vahvistuikin, Kautsky yllättäen väitti porvaristolle käyvän samoin: osuuskuntia nopeammin paisui pääoma, ammattiyhdistykset hävisivät työnantajien monopoleille, sosialistiset sanomalehdet saivat kilpailijoita ja vaalimenestystä vahingoitti parlamenttien vaikutusvallan mureneminen. Mutta köyhälistö oli tarpeellisin luokka yhteiskunnassa, ja se nousisi jokaisen tappion jälkeen entistä uhkaavampana lopullista taistelua varten. Kautsky ei nähnytkään työväestön järjestäytymisen, yhteiskunnallisten uudistusten tai edes vallankumoustaistelujen voivan tähän kehitykseen oleellisesti vaikuttaa. Kehitystä saattoi jouduttaa, hidastaa tai sen tuskallisuuteen vaikuttaa, mihin esimerkiksi työväestön itsetietoisuutta kehittävä yhteiskuntatiede pyrki.

Ei olekaan yllättävää, ettei Kautsky uskonut luokkataistelun kohottavan työväestöä taloudellisesti. Sen sijaan siveellisen kasvamisen myötä proletariaatti katkeroitui sosialismia odottaen. Vanhimmat taistelukeinot olivat työsulut ja lakot, joiden lisäksi kautskylaiset kannattivat valtiollista taistelua - varakkailta luokilta köyhälistö saisi apua korkeintaan niiden eripuraisuuden vuoksi. He pelkäsivät köyhälistöä. Kommunistit olivat sitä vastoin aina yhtä suurta ja päättäväistä perhettä, valtioden rajoista piittaamatta.

Kautskya on yleensä pidetty rauhanomaisena vallankumouksellisena. Hän arveli taloudellisen vallankumouksensa toteutuvan verettömästi joskus tulevaisuudessa. Kautsky ei kannattanut väkivaltaista työväensosialismia eikä kumouksellisia salaliittoja, mutta hänen retoriikkansa, kielikuvansa ja asenteensa olivat varsin sotaisia. Erityisesti Sosialismin historia on täynnä luokkasotaa ihannoivia kuvauksia. Kansanomaista agitaatiota tutkinut Jari Ehrnrooth on väittänyt luokkavihan syntyneen vasta työväenliikkeen alatasoilla, mutta myös oppi-isä Kautsky käytti argumentaatiota, jota Ehrnroothin tulisi kutsua arkaaisen vihan lietsonnaksi.

5. Taantumukselliset

Maaseudun unohdettu kansa

Karl Kautsky käsitteli perinpohjaisesti maatalouden ongelmia teoksessaan Sosialidemokratia ja maatalouskysymys. Talonpoika oli tuottaja ja proletaari kuluttaja, eikä yksin köyhyys voinut yhdistää näitä luokkia. Pientilallisessa elikin sekä porvarisielu että proletarinen sielu, jonka Kautsky toivoi vahvistuvan. Viljelijän täytyi valita rappioittava kamppailu edistystä vastaan taantumuksellisissa puolueissa tai luopua pääoman edessä ja liittyä sosiaalidemokraatteihin, kuten kyvykkäimmät toki tekivätkin. Kautsky perusteli, että talonpoika, vanhan yhteiskunnan vahvin varustus, pakotettiin hankkimaan sivuansioita, jos hän halusi pysyä tilallaan. Velat, ainakin valtiovelat, usein aiheuttivat sen, että talonpojat työskentelivät kapitalistien hyväksi kuten proletariaattikin.

Kautsky oli vakuuttunut maaseudun vanhoillisuudesta, patriarkaalisuudesta, riitaisuudesta, kehnosta sairaanhoidosta ja koulutuksesta. Talonpojat asuivat likaisissa asunnoissa, vaikka olivatkin luonnostaan taiteilijoita, jotka nauttivat puhtaudesta ja kauneudesta. Kapitalismi vaikutti maaseudullakin, mutta siellä se erotti eikä yhdistänyt palvelijoitaan. Talonpojissakin oli yhä rehellisiä ja tietorikkaita ihmisiä, mutta enemmistö luki vain vanhoillisia sanomalehtiä, Raamattua ja roskakirjallisuuutta. Talonpoika oli lisäksi militarismin tukija, vaikka verot ja sotaväenotot koskivat juuri häntä kaikkein pahimmin. Kautsky ei pitänyt heitä avarakatseisina eikä järjestäytymiskykyisinä. Maalaiset vastustivat parlamentarismia, johon heillä ei ollut mahdollisuuksia perehtyä. Talonpojat olivat toki äärimmäisen uutteria, Kautsky kiitteli, mutta nuorempi viljelijäpolvi halusi jo elämältään mukavuuksia ja korkeampaa sivistystä.

Feodaalivalta ja pappisvalta

Maaseudun suurtilalliset, keskiajan läänitysherrojen jälkeläiset, olivat koonneet omaisuutensa ryöstöllä, rumalla maaorjuudella ja tekaistuilla oikeusjutuilla. Kautsky piti saksalaisia suurtilallisia yhä etuoikeutettuna ja hävyttömänä luokkana, roistoina. Suurtilalliset vastustivat myös sosiaalidemokratiaa, toivoivat alhaisia palkkoja ja korkeita kuluttajahintoja. Suurtilalliset olivat rahakapitalistin tavoin tarpeettomia. He kannattivat yksinvaltaa ja ihannoivat armeijaa, koska saivat siltä tilauksia ja muodostivat upseeriston.

Kautsky halveksi myös papistoa, joka vastusti kansansivistystä. Uskonto olikin ennen kaikkea väline, jolla voitiin vastustaa vallankumouksellisuutta. Kristinusko edusti kautskylaisille mielikuvitusta, joka oli viisastellen erotettu esikristillisisestä kommunismista. Kirkosta itsestään oli tullut valtiovallan tukema ja esivaltaa puolustava nylkemiskoneisto.

Sotilaat ja virkaherrat

Sotajoukot olivat kansanmiliisiä kannattavan Kautskyn mukaan tarpeettomia ja liikatuotanto vain paisutti niitä. Yleisestä asevelvollisuudesta huolimatta armeijat eivät olleet kansanvaltaisia vaan feodaalisia, koska niitä komensivat valtiovalta ja etuoikeutetuista luokista värvätyt roistomaiset johtajat. Sotilaiden ei annettu sivistyä, vaan heidän vapaahetkensä kuluivat kapakoissa ja porttoloissa. Palkkasoturit olivatkin valmiit ampumaan äitinsä ja isänsä hyvää maksua vastaan.

Virkamiehet olivat etupäässä ymmärtämättömiä, julkeita, holhoavia ja täysin turmeltuneita sortajia. Kautsky piti valtiokoneiston uudistamista yhtenä sosiaalidemokratian vaatimuksena, koska juristit, poliisit ja entiset aliupseerit eivät vastanneet ihannetta käytännöllisesti sivistyneistä viranhaltijoista. Byrokratian valta kasvoi erityisesti siksi, ettei kapitalisteilla ollut itsellään aikaa hoitaa valtiota. Virkamiesluokka oli hallituksen palvelija, mutta se vaikutti itsekin päätöksiin. Yhä useammin sivistyneet byrokraatit saattoivat auttaa köyhälistön asiaa hallitsevia luokkia vastaan.

Sivistynyt proletariaatti

Intelligenssin erotti vanhasta keskisäädystä luokkatietoisuuden puute ja heikkous. Sivistyneistö jakautui palvelemaan eri luokkia mutta samastui enimmäkseen pikkuporvareiden ajattelutapaan. Sosialistien edistyksellisyys sai heidät kuitenkin kirjoittamaan köyhälistölle suopeasti. Silti Kautsky väitti sivistyneiden usein vastustavan luokkataistelua ja siten vahingoittavan liikettä, vaikka heidän määränsä kasvoi alinomaan ja luokka-asema huononi käsillään työskentelevien tasolle. He luulivat vielä voivansa menestyä elämässä, ja vaurastuakseen myivät minuuden sekä vakaumuksensa, perehtyivät erikoiskysymyksiin ja unohtivat etsiä totuutta. Samalla tavalla kunniattomat lääkärit toivoivat sairauksia ja juristit eripuraisuutta.

Tutkija oli aina riippuvainen luokkarajoista, ja siksi Kautsky arvosteli yhteiskunnan uudistajia, jotka väistämättä tukivat vallitsevia luokkia. Näiden puoskareiden reformeja oli kaikkia jo kokeiltu ilman tuloksia. Kautsky pilkkasi kapitalismia kannattavia oppineita sopusuhtaisuudenapostoleiksi ja tekopyhiksi tusinataloustieteiljiöiksi.

Pienyrittäjät

Pienten myymälöiden ja ravintoloiden omistajat elivät kurjaa loisen elämää, josta he oitis luopuivat työllisyyden parantuessa. He olivat joko riippuvaisia työväestön kulutuksesta tai suurpääoman käskyläisiä, koska pienyritykset pärjäsivät vain muutamalla alalla. Kautsky väitti, että tulevaisuuden pientuotanto perustui etupäässä kapitalisteilta lainattuihin tuotantovälineisiin: ravintoloitsija oli vain panimon asiamies, ja rihkamakauppias sai kauppatavaransa velaksi. He jäivät palkkatyöläisiäkin kurjemmiksi, eivät kilpailleet pääoman kanssa vaan toimivat lähinnä työvoimareservinä. Pienyrittäjien omaisuus olikin enää vain esirippu, joka erotti heidät köyhälistöstä ja teki heistä pohjimmiltaan tarpeettomia loisia.

6. Ihminen ja yhteiskunta

Kauttaaltaan Kautskyn teoksissa paistaa hänen rakastamansa materialistinen historiannäkemys. Yhteiskunnilla oli säädetty suuntansa, mutta Kautsky liitti saman predestinaatio-oppia muistuttavan edistymisen tai taantumisen ihmisyyteen. Kuvaamieni kansanryhmien luonteenpiirteet perustuivat siihen, millainen asema niillä oli tulevaisuudessa.

Tulevaisuus

Kautsky piti vain yhtä luokkaa henkisesti valmiina tulevaisuuteen: teollisuustyöläisten eli proletariaatin ei tarvinnut sisäisesti juurikaan muuttua, lukuunottamatta väistämättömiä ja jo alkaneita parannuksia asuinoloissa, järjestäytymisessä ja sivistyksessä. Työn sisällöttömyys sai heidät hankkimaan sivistystä, sivistys korjaamaan asuinoloja ja kannattamaan sosiaalidemokratiaa. Sosialismiin siirtyminenkin vaati tehtaalaisilta vain kuria, järjestymistä ja järkevyyttä, joita pääoma ja ammattiyhdistykset opettivat.

Kautskyn käsitys teollisuustyöläisestä oli verraten ihannoiva. Vaikka hän näki tiettyjen olosuhteiden, kuten työttömyyden, aiheuttavan lukuisia paheita, ne eivät määränneet tehtaalaisten olemusta. Kyse oli pikemminkin siitä, taantuiko pienyrittäjäksi, ryysyköyhälistöön tai muihin alempiin luokkiin vai estikö luokkatietoisuus vajoamisen. Proletarisoitunut teollisuustyöläinen oli Kautskyn ihanne, joka edusti hänelle tulevaisuuden ihmistyyppiä - sosialistisen yli-ihmisen syntymiseen vaadittavat piirteet kehittyivät ja osin jo ilmenivät proletariaatissa.

Jalostuvat luokat

Kautsky erotteli myös ryhmiä, joiden piirteet eivät vastanneet sosialistista ihannetta, mutta he jalostuisivat paremmiksi, tehtäviään vastaavalle tasolle. Näillä ihmisillä muutos olisi etupäässä sisäinen, mutta se saattoi kanavoitua myös siirtymisenä teollisuustyöläisiin. Kautsky kuvasikin heitä kaksijakoisesti: heillä oli inhottavia piirteitä, mutta ne johtuivat etupäässä ymmärtämättömyydestä ja karuista olosuhteista.

Sivistyneet olivat sorrettuja, jotka kuvittelivat itsestään vielä enemmän. Heidän väärät selviytymiskeinonsa herättivät Kautskyssa lähinnä sääliä. Sivistyneistöön rinnastan byrokraatit, joita myös tarvittiin tulevaisuuden valtiossa. Virkamiehet olivat häikäilemättömiä, mutta jo sivistyminen olisi muuttanut heitä suopeammiksi köyhälistölle. Kautsky personifioi ilmiselvästi valtion, ja valtion vihamielisyys vastasi virkamiehistön puutteita. Sotilaatkin olivat olosuhteiden pakosta väärämielisiä, ja heidän piti sivistyä tasaveroisen kansanmiliisin jäseniksi. Kautsky toivoi kaikkien neljän tiedostavan asemansa, mikä riittäisi kohottamaan kunnottomista kunnollisia.

Työväestön alalajeista maalaisköyhälistö ja työläisaristokratia eivät olleet kelvollisia sosiaalidemokraatteja, vaan henkisesti vajonneita ja vanhoillisia. Maalaisten täytyi joko herätä tai muuttaa kaupunkiin ja työläisylimystön ottaa solidaarinen vastuu. Myös naiset ja lapset jalostuisivat sosialismia varten, ja lapsille riitti kasvattaminen hyödyllisiksi. Kautsky uskoi erityisesti naisten tarvitsevan moraalista jalostumista, jotta heistä varttuisi sosialisteja. Tehdastyöhän rappioitti naisia, toisin kuin miehiä, joilla ei ollut kotitöitä ristinään, ja vasta sosialismi poistaisi tämän siveettömyyden muuttamalla perhemuotoa. Kautsky määritti ilmiselvästi erilaisen (sukupuoli)moraalin miehille ja naisille - työmiehistä tuli kapitalismissa vain "huolettomia" mutta naisista turmeltuneita.

Kadotukseen tuomittu

Kapitalistinen ja sosialistinen yhteiskunta olivat päinvastaisia, minkä takia niissä myös menestyivät erilaiset ihmiset. Tuotantotavan muutosten myötä katoavia luokkia yhdistivät vastenmieliset piirteet riippumatta siitä, koituisiko heidän kohtalokseen kapitalistinen vai sosialistinen tuotanto. Näitä ryhmiä sisäinen muutos ei voinut tehdä kelvollisiksi, eikä Kautsky kuvannut heitä positiivisin piirtein. Kyvykkäimmät heistä liittyivät sosialisteihin unohtaen elinkeinonsa.

Kapitalismin lannistamat käsityöläiset ja talonpojat kärsivät taantumuksellisuudesta, ja Kautskyn mukaan heidän ei auttanut kuin luopua omaisuudestaan tai kärsiä. Inhottavat pikkuporvarit olivat saman kohtalon edessä ja siksi ihmisinä samanlaisia: vanhoillisia, järjestäytymiskyvyttömiä ja epäluotettavia. Kapitalismi puolestaan suosi pienyrittäjien ja ryysyköyhälistön likaisia ammattikuntia, jotka elivät kapitalistien armoilla. He hyötyivät järjestelmästä, vaikka olivatkin tarpeettomia, ja siksi joutuivat rappiolle. Vasta sosialismi lakkauttaisi nämä uudet loiskasvit.

Paatuneimpia sortajia oli kolmea tyyppiä: teollisuus- ja rahakapitalisteja sekä suurmaanomistajia. Kapitalistien ryhmät olivat Kautskyn mukaan yhdistymässä, ja heidän kaatamisensa onnistuisi vasta vallankumouksessa. Niinpä sortajat eivät voineetkaan korjata ominaisuuksiaan, vaan olivat luonnostaan tylsistyneitä, laskelmoidun tuhlaavaisia, pakottajia, moraalittomia ja ennen kaikkea käyneet tarpeettomiksi. Kautskyn suosimat nylkijä-johdokset antavat ehkä parhaan kuvan heidän laskelmoidusta ja vihattavasta pahuudestaan. Tämä julistus meni hyvin perille, koska suurlakkoviikolla 1905 muistetaan Taavi Tainion aloittaneen puheensa tavallisimmin sanoin: "Te hyvät nyljettävät ja nylkyrit..."

7. Lähteet

Painetut lähteet

Hako, Matti - Huhtanen, Heimo - Nieminen, Matti (toim.). Aatteet ja vaatteet. Työväenmuistitietotoimikunnan julkaisuja n:o 1. Helsinki: Tammi 1964

Kautsky, Karl:

Erfurtin ohjelma (Das Erfurter Programm, 1892 - suomeksi 1899, 1907). Suomentanut J.K. Kari. Helsinki: Tammi 1974.

Erinnerungen und Erörterungen. Herausgegeben von Dr. Benedikt Kautsky. Haag: Internationaal instituut voor sociale geschiedenis 1960.

Isänmaallisuus, sota ja sosialidemokratia (Patriotismus, Krieg und Sozialdemokratie, Die Neue Zeit XXIII, s. 343-8, 364-71, 1905). Sosialistinen aikakauslehti 1907, s. 180-186, 215-222.

Karl Marx’in taloudelliset opit (Karl Marx’ ökonomische Lehren, 1887). Suometanut Väinö Tanner. Rauma: Osuuskunta Kehitys 1906.

Maatalouskysymys Venäjällä (Die Agrarfrage in Russland, Die Neue Zeit XXIV, s. 412-423, 1906). Sosialistinen aikakauslehti 1906, s. 161-164.

Sosialidemokratia ja maatalouskysymys (Die Agrarfrage, 1899). Suomentanut A.K. Tampere: M.W.Wuolukka 1906.

Sosialismin historia I. Uudemman sosialismin edelläkävijät. Platon’ista kasteenkertojiin. (Die Vorläufer des Neueren Sozialismus. Erster Band, 1. Teil. Von Plato bis zu den Wiedertäufern, 1895). Tampere: TTY 1900.

Yhteiskunnallinen vallankumous (Die soziale Revolution, 1902). Suomentanut Väinö Tanner. Rauma: Osuuskunta Kehitys 1906.

Lehdistö

Sosialistinen aikakauslehti 1905-1907

Työmiehen illanvietto 1902

Tutkimuskirjallisuus

Blumenberg, Werner. Karl Kautskys literarisches Werk. Haag: Internationaal instituut voor sociale geschiedenis 1960.

Ehrnrooth, Jari. Sanan vallassa, vihan voimalla. Sosialistiset vallankumousopita ja niiden vaikutus Suomen työväenliikkeessä 1905-1914. Helsinki: SHS 1992.

Geary, Dick. Karl Kautsky. Bodmin: Manchester University Press 1985.

Gronow, Jukka. On the Formation of Marxism. Karl Kautsky’s Theory of Capitalism, the Marxism of the Second International and Karl Marx’s Critique of Political Economy. Commentationes Scientarum Socialium 33. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica 1986.

Koivisto, Hanne. ‘"Vaaksan verran ennen muuta ihmiskuntaa" - vasemmistointellektuellien käsityksiä tehtävästään ja asemastaan suomalaisella 1930-luvulla’. Teoksessa: Älymystön jäljillä. Helsinki: SKS 1997.

Kosonen, Tuire. Työväenkirjastotoiminnasta Suomessa vuoteen 1918. Suomen ja Skandinavian historian pro gradu. Helsingin yliopisto 1983.

Soikkanen, Hannu. Sosialismin tulo Suomeen. Ensimmäisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin asti. Porvoo: WSOY 1961.

Steenson, Gary P. "Not one man! Not one penny!" German Social Democracy, 1863-1914. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press 1981.