> RAUHA

> PASIFISTIN TYÖPÖYDÄLTÄ

Armeijan saaret stadilaisille!

Puolustusvoimat pitää hallussaan useita saaria Helsingin edustalla, joihin kaupunkilaisilla ei ole nyt mitään asiaa. Helsingin Sadankomitea on aloittanut kampanjan, jonka tavoitteena on palauttaa saaret kansalaisten käyttöön. Pääkaupungin turvallisuus ei riipu Santahaminan varuskunnasta eikä merivalvontaan tarvita vanhanaikaisia linnoitussaaria. Osa suljetuista saarista on varattu vain upseerien kesämökkejä varten.

Puolustusvoimien käyttöön on varattu useita saaria Helsingin edustalla. Suljetut saaret muodostivat linnoitusketjun, joka sai alkunsa Viaporin linnoituksen perustamisesta vuonna 1748. Linnoituksen tarkoitus oli toisaalta pysäyttää Venäjän hyökkäys mutta sitä tarvittiin yhtälailla tukikohdaksi itään tehtäviin sotaretkiin. Viaporia mainostettiin aikanaan valloittamattomana Pohjolan Gibraltarina, mutta Suomen sodassa 1808 se antautui ja Krimin sodassa linnoitus kärsi pahoin englantilais-ranskalaisen laivaston pommituksesta.

Linnoitus todettiin vanhentuneeksi jo 1800-luvun lopulla ja sen merkitys laivastotukikohtana väheni. Venäjän vallan ajan lopussa Viaporin varuskunnan tärkeimpänä tehtävänä olikin valvoa suuriruhtinaskunnan pääkaupunkia. Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset aloittivat linnoitustyöt uudelleen. Pääosin betonista rakennettu uusi ympyräasema sulki sisäänsä koko nykyisen Helsingin ja osia Espoosta. Suomen itsenäistyttyä linnoitukset siirtyivät puolustusvoimien käyttöön ja sota-aikana niitä käytettiin ilma- ja meripuolustuksessa.

Porkkalan palautuksen jälkeen laivasto siirtyi Kirkkonummelle Upinniemeen ja Suomenlinnasta alkoi kehittyä matkailijoiden suosima turistikohde. Pariisin rauhansopimuksen rajoitusten takia Suomella ei ollut käytössään meritorjuntaohjuksia, joten linnoitussaarten tykkipatterit pidettiin kunnossa vielä 1970-luvulla. Nykyään tykistöä on Santahaminassa, Isosaaressa, Vallisaaressa ja Katajaluodolla.

Armeijan on aika lähteä kokonaan

Toisen maailmansodan jälkeen linnoitus on pienentynyt jatkuvasti sen käytyä tarpeettomaksi. Linnoituksen vanhin osa, Suomenlinna, siirtyi siviilihallintoon jo vuonna 1973, mutta Merisotakoulu toimii yhä Pikku-Mustalla. Suomenlinnasta tuli Unescon maailmanperintökohde vuonna 1991. Merisotakoulun toiminta jatkaa Suomenlinnan perinteitä sotilassaarena mutta samalla vaarantaa alueen turvallisuuden - kultuuriomaisuutta aseellisilta konflikteilta suojelevaa Haagin sopimusta ei voi soveltaa sotilaallisiin tai strategisiin kohteisiin.

Suomenlinnan jälkeen armeija on jo luopunut Kaivopuiston edustalla sijaitsevasta Harakan saaresta, Vasikkasaaresta sekä viimeksi vuonna 1999 Lonnasta. Helsingin kaupungin uusimmassa yleiskaavaehdotuksessa Melkin saari Lauttasaaren eteläpuolella avattaisiin ekorakentamisen koealueeksi ja eteläisestä Kuivasaaresta tulisi virkistysalue. Tällä hetkellä Melkki on upseerien mökkisaari ja Kuivasaarella sijaitsee kaksi tornikanuunaa, jotka ovat olleet käyttökiellossa 1970-luvun alusta lähtien.

Yleiskaavaan on merkitty myös varaus, että tulevaisuudessa Vallisaari, Kuninkaansaari ja Santahaminakin avattaisiin. Muutamissa kaupunkisuunnitelmissa on jopa ideoitu metron rakentamista Santahaminaan. Lähinnä pääkaupunkiseudun asuntopula on pakottanut kaupungin etsimään rakentamatonta maata, mutta poliittinen tahto saarten avaamiseen yhä puuttuu. Helsingin Sadankomitean haluaakin, että linnoitusten ja varuskunnan tarpeellisuudesta keskusteltaisiin ja myös kansalaiset vaatisivat saarten avaamista.

Sotilaat eivät tarvitse linnoituksia

Puolustusvoimat ei kuitenkaan halua luopua suljetuista saaristaan, vaan perustelee niiden käyttöä pääkaupungin puolustuksella. Venäjän keisarikunta linnoitti saaret maailmansodan aikana maihinnousun varalta, mikä ei vastaa alkuunkaan nykyajan uhkakuvia. Santahaminan varuskunta täytyisi kriisitilanteesta evakuoida, koska se sijaitsee kahden sillan takana, kaukana mantereesta. Ylipäätään ajatus Suomeen kohdistuvasta sotilaallisesta uhkasta on hyvin keinotekoinen.

Pääkaupunkiseudun puolustaminen ei edellytä armeijan läsnäoloa rauhan aikana. Helsingin ilmapuolustuskin hoidetaan jo Hyrylästä käsin ja linnoitussaarten rannikkotykistö on aselajina teknisesti vanhentunut. Nykyiset tykit tulevat käyttöikänsä päähän kymmenen vuoden kuluttua ja niitä on jo korvattu liikkuvilla meritorjuntaohjuksilla. Varusmieskoulutuksen antaminen keskellä kaupunkia on tarpeetonta ja jopa vaarallista.

Santahaminan varuskuntaa tarvitaan ennen kaikkea armeijan näkyvyyden ja statuksen takia. Puolustusvoimat keskittää jatkuvasti toimintojaan Santahaminaan, jotta saaren ottaminen siviilikäyttöön tulisi vaikeammaksi. Saaren avaamisen todellisena esteenä on kuitenkin vain varuskunta ampumaratoineen ja taistelumaastoineen. Esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulu ei tarvitse suljettua saarta, myös merivalvontaan liittyvät tutka- ja kuunteluasemat sekä ammusvarastot voidaan aidata ja vartioida.

Armeija on jopa keksinyt puolustaa suljettuja saaria niiden koskemattomalla luonnolla. Luontoarvojen säilyminen voidaan turvata paremmin muilla tavoin, esimerkiksi liikkumista täytyisi rajoittaa lintujen pesimäaikoina. Sen sijaan Santahaminan maaperä on pahasti pilaantunut muun muassa ampumaratojen raskasmetallipäästöistä ja alue täytyisi puhdistaa perusteellisesti. Helsingin Sadankomitean mielestä suljetuista saarista ainoastaan Santahamina soveltuisi asuinkäyttöön, etupäässä kaupunkiin tarvittaisiin uusia virkistysalueita.

Helsingin Sadankomitean vaatimukset

1. Santahaminan varuskunta pitää siirtää pois Helsingistä. Ampumaratojen ja harjoitusalueen maasto täytyy puhdistaa ja muuttaa varuskunta-alue siviilikäyttöön. Osa saaresta on varattava asuntotuotantoa varten, mutta luonnontilassa olevat osat ja rannat tulee jättää virkistyskäyttöön. Puolustusvoimat korvaa ympäristön puhdistamisesta aiheutuvat kustannukset.

2. Melkki on jo merkitty uudessa yleiskaavassa ekorakentamisen koealueeksi ja Kuivasaari virkistyskäyttöön. Yleiskaavan tulisi näiltä osin toteutua pikaisesti.

3. Myös Vallisaari, Kuninkaansaari ja Villingin itäosat pitää muuttaa ulkoilusaariksi, joiden ekologisesti arvokkaat alueet säilytetään luonnontilaisina.

Armeijan hallintaan jäisivät toistaiseksi Isosaari ja Katajaluoto.

Artikkeli on alunperin ilmestynyt Pax-lehdessä (2/2002)